Lukijalta: Hävittäjähankintaa perustellaan suurvallalle tyypillisillä argumenteilla

Torstaina 12.8. julkaistu Kenraali Purasen haastattelu antaa aiheen kommentteihin. Ilmavoiman merkitys Persianlahden sodassa 1991 oli kiistaton, mutta vain ylivoimaisella puolella, USA:n liittokunnalla.

Irakin ilmavoimilla ei ollut mitään erityistä roolia. Alivoimaisella puolella (Irak) vain ilmatorjunta sai tuloksia. USA:n liittokunta menetti sodassa 46 lentokonetta ja 21 helikopteria, pääosin ilmatorjunnan pudottamina. Lisäksi 48 konetta sai vaurioita. USA:n liittokunnan ilmapuolustus epäonnistui totaalisesti, kun Irak aloitti hyökkäykset ballistisilla Scud-B-ohjuksilla. Niitä ei kyetty estämään ilmavoimalla eikä torjumaan ilmatorjunnalla. Oli moraalinen tappio amerikkalaisille.

Sodan seurauksena ryhdyttiin tekemään merkittäviä muutoksia ilmasodassa ja ilmapuolustuksessa. Rynnäkkökoneita ryhdyttiin ilmahyökkäyksissä korvaamaan risteily- ja ballistisilla ohjuksilla, 2000-luvun alussa myös lennokeilla. Ohjusten ja lennokkien offensiivinen käyttö on mahdollista myös alivoimaisella puolella, kuten on nähty. Ilmapuolustuksessa painopiste siirtyi ohjuspuolustukseen, jossa torjuntaohjukset näyttelevät pääosaa. Uusia suorituskykyisiä ohjusjärjestelmiä on suunniteltu, ja niitä ovat kaikki valtiot hankkineet tai hankkimassa.

Myös suurvallat. Kaikkien uhkien torjuminen on mahdollista vain ohjuksilla.

Hävittäjähankintaa perustellaan suurvallalle tyypillisillä argumenteilla. Kukaan ei kai oleta, että Suomi olisi sodassa ylivoimainen osapuoli? Sotakokemuksia alivoimaisen osapuolen ilmavoiman käytöstä hyökkäyksissä ei viime vuosikymmeniltä löydy, eivätkä kokemukset hävittäjien käytöstä ilmapuolustuksessa ole sen kummempia.

Päinvastaisten näkemysten markkinointi on ihan uskon asia.

Ahti Lappi

eversti evp, ilmasotahistorioitsija

Kommentoi