Lukijalta: Aluevaaleissa äänestämällä voi vaikuttaa Kouvolan palveluihin

Aluevaalit ovat nurkan takana vain viiden kuukauden päässä 23.1.2022.

Suomessa toteutettiin suuri lääniuudistus vuonna 1997, jonka perusteluja oli keventää paisunutta hallintoa. Vuoden 2009 lopulla läänit päätettiin lakkauttaa ja tehtäviä siirrettiin ely-keskuksille ja kunnille. Tästä asti, viimeiset yli 10 vuotta, lähinnä keskusta ja sittemmin vasemmistopuolueet ovat ajaneet sote-uudistusta. Nykyiset sote-alueet lakkaavat ja hyvinvointialueet ottavat vastuun palvelujen tuottamisesta 1.1.2023 alkaen.

Samanaikaisesti on olemassa maakunnalliset organisaatiot eli meillä Kymenlaakson liitto, jonka tehtäviä on lähinnä ohjata tukirahoja maakuntaan ja kehittää maakuntakaavaa. Voitte olla varmoja, että tämä itselläkin etäiseksi jäänyt organisaatio tullaan ennemmin tai myöhemmin liittämään hyvinvointialueisiin, jolloin läänit ovat tulleet takaisin, tosin eri nimellä.

On selvää, että mitä useampi hallinnontaso on olemassa, mitä enemmän virkamiehiä ja poliitikkoja, karkaa päätöksenteko kuntalaisten käsistä aina kauemmaksi ja lisää kustannuksia. Hyvinvointialueille tullaan siirtämään kunnilta 12,39 yksikköä kunnallisveroprosentista, joka Kouvolan osalta tarkoittaa noin 180 miljoonaa euroa kertyvästä 300 miljoonasta eurosta. Tämän lisäksi hyvinvointialueille siirretään kolmasosa yhteisöveroista.

Tämä organisaatio tulee hallinnoimaan jo nyt haasteellisia koko Kymenlaakson sosiaali- ja terveysalan palveluja, määrittämään kehitettävät ja investointien painopistealueet, sekä vastaa jatkossa pelastustoimesta. Siellä missä on raha ja verotusoikeus on myös valta.

Ainoat keinot vaikuttaa sote- ja pelastusalan paikallisiin olosuhteisiin ja palveluihin Kouvolassa on tehdä yhteistyötä yli puoluerajojen ja muistaa äänestää vaaleissa. Nämä vaalit eivät ole paikalliset vaan maakunnalliset. Kaikki maakunnan äänet lasketaan yhteen ja valta päättää asioista jaetaan sen mukaan minkä alueen ehdokkailla on eniten ääniä. Tarvitsemme Kymenlaakson alueella mahdollisimman suuren mandaatin ajaa yhteisiä asioita järkevästi eteenpäin.

Joni Mörk

kaupunginvaltuutettu (ps.)

Kommentoi

Palvelut

Ruokapaikka