Napakat: Nuori KPL:n superpesisjoukkue pärjäsi ennakko-odotuksiin nähden erinomaisesti

Kuulkaas vanhat äijät. Lopettakaa se sormien heristely auton ratissa, kun ette enää kuitenkaan ymmärrä liikennesäännöistä mitään, eikä auto enää tottele kuljettajaa. Voi sattua pahasti.

Käsittämätöntä, miten paljon satsataan vesien likaamiseen – sähköautoilun eli kaivostoiminnan lisäämiseen.

Ympäristönhoitaja

Suomen rokottamattomien määrä tulee pysymään korkeana, koska Euroopan alueelta palanneet rokotetut eivät saa tietojaan rekisteröidyiksi Omakantaan. Suomen jäykkä byrokratia taas kerran täysin absurdia.

Maailman onnellisin kansa, yhä nuoremmat työkyvyttömiä mielenterveyden vuoksi, väkivalta- ja itsemurhatilastojen kärjessä, kiinnostaisi tietää millainen on onneton kansa.

Minusta KS ei antanut oikeaa palautusta hienolle KPL joukkueelle. Ne oli Suomen toiseksi paras joukkue. Mutta ne oli myös samalla maailman toiseksi paras.

Poliisin toiminnalle turvattava riittävä rahoitus.

Spectator

Mitä niin pahaa me suomalaiset olemme tehneet, että meitä rangaistaan nykyisen kaltaisella, ylimielisen pääministerin johtamalla hallituksella?

Elokapina, autoilijat ja muut, asetetaan halvalle lihalle ja viinalle 200 % vero, joka käytetään kokonaan sademetsien ja soiden ennallistamiseen.

Netti on kaiken pahan alku.

Persujen paikkajaon sekaisuus johtuu juurikin sitä, että laitetaan taitamaton henkilö neuvottelemaan asioista joista ei mitään ymmärrä.

Olen tilannut tämän lehden, josta ennen luin Kouvolan asiat, mutta nyt huomaan lukevani Kotkan äänenkannattajaa. Omituista.

JK

Vai funtsii opet alan vaihtoa. No eikun tervetuloa tekemään 8 tunnin työpäivää ja nauttimaan 30 päivän vuosilomista.

Vali vali

On se vaan kumma, ettei valtuustossa päästä sopimaan yhteisistä asioista ilman "valtuustosopimusta", jossa sovitaan yhteisten asioiden sopimisesta.

Valkialain

Onko tarkoitus vähentää aluetoimikuntien merkitystä, kun niiden käytössä olevia pieniä määrärahoja jakamaan sovittiin kylätoimikunnat? Hajota ja hallitse, niin kohta voidaan lopettaa.

Ilkka Tirkkonen

Nuori KPL:n superpesisjoukkue pärjäsi ennakko-odotuksiin nähden erinomaisesti. Juha Vesalan sanoin: joukkueesta Kouvola voi olla ylpeä, mutta joillekin ei vaan mikään kelpaa.

Julkisen terveydenhoitojärjestelmän tehottomuus ei johdu siitä, että se on julkinen systeemi. Ongelmat ovat muualla, aliresursointi, johtaminen, byrokratia, asenteet, hitaus ja laatutarkkailun puute.

Kommentoi