Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Lukijalta | Suomenkin on kiellettävä turkistarhaus

Tällä viikolla vietetään Turkitonta perjantaita, joka muistuttaa taas siitä, mikä surkea takapajula Suomi on eläinsuojelussa moniin muihin maihin verrattuna.

Monessa Euroopan maassa minkeissäkin leviävä koronatauti on vauhdittanut turkistarhauskieltoja, mutta Suomessa pandemiaa on käytetty tilaisuutena pönkittää riutuvaa alaa hyvinkin kyseenalaisin keinoin. Koronatukea on maksettu turkistarhoille kyseenalaisesti, ja minkeille on kehitelty koronarokotetta verovaroin.

Tämä siitä huolimatta, että suurin osa suomalaisista ei gallupkyselyiden mukaan hyväksy eläinten häkkikasvatusta turkisten takia, ja kolme hallituspuoluettakin on ilmaissut kannattavansa turkistarhauksesta luopumista.

EU:ssa on vahva kannatus eläinten häkkikasvatuskiellolle. Vaikka kieltoa kaavaillaan vasta syötäväksi kasvatettaville eläimille, on selvää, että se kyseenalaistaa entistä vahvemmin eläinten häkkikasvatuksen myös turkisten takia.

Olisi myös turkistuottajien etu, että vallitseva kehityssuunta otettaisiin Suomessakin vakavasti sen sijaan, että kuolevaa alaa pidetään pystyssä valheellisin lupauksin paremmasta tulevaisuudesta.

Turkistuotannon hallittu alasajo riittävin tukitoimin olisi tarhaajille ja heidän perheilleen varmasti miellyttävämpi vaihtoehto kuin EU-tasolta tuleva stoppi.

Pauliina Klemola, Kouvola