Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Pääkirjoitus Aurinkovoimaa ei kannata Kouvolassa tyrmätä suoralta kädeltä – Maanomistajien on saatava kunnon vuokra

Kouvolaan kaavaillaan kahta suurta aurinkovoima-aluetta. Elimäen Lakiasuolla tehdään esiselvitystä runsaan sadan hehtaarin laajuisesta aurinkovoimapuistosta ja Anjalan Kaukasuolla noin 50 hehtaarin alueesta.

Kummassakin on taustalla uusiutuvaan energiaan keskittynyt yhtiö OX2. Tässä vaiheessa yhtiö on tiedustellut maanomistajilta kiinnostusta maiden vuokraamiseen. Itse hankkeiden toteutus on vielä kaukana, yli viiden vuoden päässä. Edellytyksenä on, että kiinnostusta löytyy.

Suunnitelmat arveluttavat osaa maanomistajista. Heidän mielestään pellot kannattaisi pitää ruoantuotannossa. Kymmenien hehtaarien laajuiset aurinkopaneelialueet muuttaisivat myös maisemaa merkittävästi.

Kummankin huolen voi ymmärtää, mutta hanketta ei silti kannata tyrmätä suoralta kädeltä. Maanomistajan kannalta yksi ratkaiseva kynnyskysymys on tietenkin maasta saatava vuokratuotto – sen on oltava riittävä, jotta viljelykäytössä oleva maa kannattaisi vuokrata aurinkopaneeleilla katettavaksi.

Uusiutuvan energian tuotantomahdollisuuksia kannattaa selvittää Kouvolassa ja muualla maassa. Osana ilmastonmuutoksen vastaista taistelua fossiilisten polttoaineiden käyttöä energiantuotannossa pyritään vähentämään laajalti Euroopassa. Lisäksi vähentämistä puoltaa nykyinen maailmanpoliittinen tilanne.

Iso osa Suomessa käytetystä maakaasusta ja öljystä on tullut Venäjältä. Ukrainan sodan ja Venäjän vastuuttoman käytöksen takia Suomen pitää vähentää energiariippuvuutta itänaapurista nopeasti ja pysyvästi. Yksi keino tässä on juuri niin sanotun vihreän siirtymän edistäminen.

Toistaiseksi uusiutuva energia vaatii oheen säätövoimaa, sillä auringon tai tuulen avulla tuotettua energiaa on vaikea säilöä. Tulevaisuudessa esimerkiksi niin sanottu vihreä vety voi mahdollistaa säilömisen kannattavasti.