Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Lukijalta | Aikamme lapsia

Viime päivinä Kouvolan Sanomat on julkaissut monia ansiokkaita kirjoituksia koulumaailmasta sekä lasten ja nuorten pahoinvoinnista. On selvä fakta, aikuistenkin elämässä, että mieltä painavat asiat näkyvät ja tuntuvat toiminnassa. Näin on lasten sekä nuorten arjessa yhtä lailla.

Olkoonkin nuorison käytöksen takana mikä tahansa selittävä tekijä, niin yhteistä näille tekijöille on se, miten yhdessä saamme juurisyyt ratkaistua. Pahoinvointia ei ratkaise kodit, koulu, harrastukset tai oppilashuolto yksinään. Tähän tarvitaan ihan jokaista.

Nykypäivänä ei ole helppo olla lapsi. Arki on muuttunut muutamassa vuodessa täysin tunnistamattomaksi. Siinä valossa on ollut helppo nähdä käännös heikkoon suuntaan.

Samassa lapsuus on lyhentynyt. Sosiaalinen media ja maailman hypernopea muuttumistahti eivät ole voineet olla näkymättä. Aikuisten maailma näkyy kaikessa raadollisuudessaan Tiktokia selaillessa. Maailma mahtuu jokaisen kämmeneen niin hyvässä kuin pahassa.

Muutos ei kuitenkaan ole alkanut koronan tai Ukrainan tilanteen myötä. Toki niiden vaikutus on osaltaan syventänyt kuoppaa. Opettajien huoli juontuu pitkältä ajalta. Muistan valtakunnallisia keskusteluja 2000-luvun alkupuolelta saakka nuorten pahoinvoinnista ja sen lisääntymisestä. Tämä kehitys on valitettavasti vain kiihtynyt samaa tahtia muun maailmanmenon myötä.

Kouvolassa on erityisesti muistettava vuosien 2013 ja 2020 opit. Lomautukset noina vuosina eivät varmasti ole jääneet unholaan, ja erityisesti vuonna 2020 koronan keskellä lomautukset olivat poikkeuksellisen julma toimi lapsille ja nuorillemme.

Haluan kuitenkin katsoa eteenpäin, sillä me aikuiset ja päättäjät pidämme ratkaisun avaimia. Me luomme turvaa ja hyvinvointia esimerkillämme. Meidän on näytettävä tietä ja huomioitava erityisesti lapset ja nuoret päätöksenteossamme.

He ovat osa yhteiskuntaa. Mikäli he kokevat, että heitä ei kuulla, niin miksi he kuuntelisivat meitä? Kunnioitus ansaitaan, sitä ei anneta. Pelolla ”ohjaaminen ruotuun” ei toimi, maailma on jo nyt tarpeeksi pelottava paikka lapsillemme. Lapsemme kaipaavat tukea, turvaa ja ohjausta.

Kouluverkkomme on mittavan uudistuksen edessä. Uusia kouluja ollaan puuhaamassa, ja osa aloittaa toimintansa lukuvuonna 2022–2023.

Tämä on meille, halutessamme niin, uusi alku. Voisimme aidosti aloittaa Kouvolassa ajanjakson, jossa lapsista ja nuorista välitetään aidosti. Otetaan yhdessä lapset asiaksemme ja tuetaan heidän polkuaan. Annetaan heille aikaa oppia ja opettajille aikaa opettaa. Taataan kohtuulliset ryhmäkoot, kattavat kurssivalinnat sekä valinnaiset. Ennen kaikkea annetaan nuorillemme intoa oivaltaa itse.

Löysin uudelleen omaa kipinääni ja intoani muutaman vieraan vertaisopen tukemana. Aihe oli niinkin yksinkertainen kuin tietotekniikan soveltaminen. Muiden into tarttui, ja oli ilo huomata, että itsekin pystyin vielä heittäytymään mukaan. Kiitos siitä heille.

Tämän halusin nostaa esiin, koska kaikesta huolimatta se lapsi löytyy yhä meistä jokaisesta. Se on vain hautautunut kiireen, huolten ja hektisyyden alle. Annetaan kodeille, lapsille, opettajille ja oppilashuollolle aikaa sekä työkaluja toteuttaa maailman arvokkainta työtä jokaisen tulevaisuuden eteen.

Antti Alanen

Luokanopettaja

OAJ valtuustovaaliehdokas