Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Napakat | Kyllähän maanviljelijöille löytyi rahaa käden käänteessä, mutta hoitajille ei löydy rahaa mistään

Kouvola havittelee kuuta taivaalta kuvitellessaan, että 28 miljoonaa riittää Urheilupuiston uimahallin kunnostukseen ja laajennukseen. Ehdotus: peruskorjataan sitä tarvitsevat hallit, tulee varmasti halvemmaksi kuin uuden rakentaminen. Säilyy myös tavoitettavuus kaikille käyttäjille. Ps. Kuinka monta kertaa koululaiset tarvitsevat oppituntien puitteissa hallia?

Kymsote kiittää työntekijäänsä e-passiin ladatulla mukavalla summalla kiitoksena viime vuodesta. Työntekijä vaihtaa vuoden jälkeen työpaikkaa ja hupsista, etuus ja kiitos viime vuodesta on poissa. Tässäkö kiitos ja arvostus?

-Hoitsu-

Vapaavuoren toiminta olympiakomiteassa on hyvä esimerkki kokoomuslaisesta toiminnasta. Toivottavasti onnistui ensi vuoden vaaleissa viemään kokoomuksen äänistä ainakin sata tuhatta.

Eiköhän oisi jo aika lopettaa se hurjastelu autolla Pilkanmaan Myllykalliontiellä ennen kuin se kiire koituu jonkun kohtaloksi ja tarvii jonkun jatkaa mustalla autol matkaa, P..kele

Toisilla on huoli päästä sodan jaloista pois-toisilla huoli rahasta ja sen riittävyydestä! Raha ei tuo onnea!

Sydänvikani edellyttäisi leikkausta. Pääsin HUSiin, mutta Helsingissä sanottiin, että katsotaan uudestaan syksyllä. Lupasivat lähettää itse kutsun, ettei tarvitse häiritä terveyskeskusta uudella kierroksella.

Liian vanha

Hirmu huono onni meillä työmarkkinapomojen kanssa. Niiden työ olisi neuvotella kokonaisedulliset sopimukset, mutta koskaan ei onnistu. Aina mennään lakkoihin ja aiheutetaan enemmän vahinkoja kuin saadaan tuloksia. Lisäksi Putinkin kadehtisi esimerkiksi Rytkösen tiedotustaitoja.

Suurpalkkaiset lääkärit itkevät tv:ssä kun potilasturvallisuus kärsii hoitajien lakon vuoksi. Siitä voimme päätellä, että lisää palkkaa hoitajille tarvitaan, jos kerran potilasturvallisuus on ainoastaan hoitajien vastuulla. Kaikkein pienipalkkaisimpien työntekijöiden työt mitataan sekuntikellolla. Se on tosi.

Suomalainen saa EU- tai Eta-maissa, Sveitsissä, Isossa-Britanniassa tai Pohjois-Irlannissa ollessaan lääketieteellisesti välttämätöntä sairaanhoitoa, jos hänellä on eurooppalainen sairaanhoitokortti. Hoidosta maksetaan vain paikallinen omavastuu. Kelasta saa korvausta lomakkeella SV 128.

Lakkoajan potilas

Miten voi olla mahdollista että Suomi on maailman onnellisin kansa, kun asutaan tässä Venäjän naapurissa?

Ihan kiva, että kaikessa kiireessä veneenpelastusoperaatio ymmärrettiin kuvata ja jakaa someen. Enää puuttui kyynelehtivä veneen omistaja ja lopputekstit.

Nyt kaikki tukemaan hoitajia. Ilman heitä emme saa hoitoa. Päättäjät tekin tarvitse heitä. Nyt ymmärrys esiin.

Järjetöntä ehdottaa uimahallia Tervaskankaan kauppakeskuksen alueelle, jossa ei ole edes asukkaita

Kyllähän maanviljelijöille löytyi rahaa käden käänteessä, mutta hoitajille ei löydy rahaa mistään. "Olkaa hiljaa ja tehkää töitä".

Hymyilevä lehmä

Voi, voi, kun on jääkiekon pelaaminenkin nykyään niin rankkaa. Voi, voi sentään. Sellanen hyvä puoli siinä kyllä on, että täällä Suomessa se ei ainakaan vielä ole pakollista kenellekään. Tietääkseni?

Paljon on kirjoiteltu, kuinka kiireisiä vanhusten luona käyvät hoitajat on, ei paljon muuta ehdi kuin päivää ja näkemiin sanoa. Sitten on paikkoja, jossa on terve omaishoitaja, mutta on 365 päivää vuodessa 8 tuntia päivässä talossa. Eikö voisi vähän tulla järkeä näihin hommiin.