Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Lukijalta | Ylikulutus on myrkkyä luonnolle ja huoltovarmuudelle

Ukrainan kriisi on nostanut korostetusti esille maailmanlaajuiset raaka-aineiden ja energian virrat. On tullut ilmeiseksi, miten riippuvainen Suomi on ulkomaisista resursseista aivan keskeisissä asioissa, kuten energian ja ruokahuollon alalla.

Tarvitsemme huomattavia määriä ulkoa tuotuja resursseja pitääksemme yllä yhteiskuntaamme ja yksilöä kohden suurta kulutuksen tasoa. Tämä on vääjäämättä vaikuttanut haitallisesti ympäristöön paitsi Suomessa, myös monissa muissa maailmankolkissa.

Olemme osasyyllisiä maailman ympäristön huonoon tilaan muuallakin kuin Suomessa. Taloutemme ei ole ollut ekologisesti, sosiaalisesti tai huoltovarmuudenkaan kannalta kestävällä tasolla.

Kun Venäjän pakotteiden myötä monien hyödykkeiden saanti loppuu, joudumme miettimään korvaavia tapoja ylläpitää suurta kulutustamme. Katseet ovat kohdistuneet vanhoihin, ympäristölle haitallisiin tapoihin, kuten turpeen energiakäyttöön ja kestämättömän suuriin metsänhakkuisiin.

Tilanteessa, jossa tutkimus sekä konkreettiset havainnot ympäristöstä ja luonnosta osoittavat, että molemmat toimet ovat Suomessa uhka sekä ilmastolle, että lajiston monimuotoisuudelle, ei voida lyhytnäköisesti vain palata vanhoihin käytänteisiin.

Turpeen energiakäyttöä ei tule käsitellä vain hiilidioksidipäästöjen näkökulmasta. Soiden lajisto on varsinkin Etelä-Suomessa uhattuna, ja jokainen luonnontilainen tai lähes luonnontilainen suo on arvokas. Kriisin laannuttua ylös kaivettuja soita ei enää saada takaisin, ja suoympäristöstä riippuvaisten lajien elinympäristöt Suomessa on lopullisesti menetetty.

Turvetuotannon tiedetään myös olevan yksi pahimmista vesistöjen pilaajista. Kuormitusta ei voi enää nykyisestään lisätä, vaan päin vastoin vähentää, jotta lain edellyttämä vesien hyvä tila saavutetaan vuoteen 2027 mennessä.

Metsätalous on ajanut Suomessa satoja lajeja uhanalaiseksi. Monien lajien kannat ovat olleet jo pitkän ajan laskussa. Esimerkiksi havumetsiemme linnuston tyyppilaji, hömötiainen, tulee tätä menoa häviämään. Helmipöllö, joka oli muutama vuosikymmen sitten varsin runsas, on nykyisin lähes kadonnut Kymenlaaksosta.

On selvää, ettei pelkällä talousmetsien monimuotoisuuden hoidolla poisteta lajien sukupuuton uhkaa. Tarvitaan lisää suojelualueita, ei lisääntyviä hakkuita, ainakaan jäljellä olevissa varttuneemmissa metsissä. Kymenlaaksossa varsinaisia vanhoja metsiä on niin vähän, että niitä ei juuri ole suojeltavaksi. Varttuneista metsistä tulee kuitenkin monimuotoisuusarvoiltaan rikkaampia, kun annetaan niiden kehittyä rauhassa.

Luonnonsuojeluliiton Kymenlaakson piirin mielestä kriisin keskelläkin tulee uskaltaa puhua energian ja materiaalien säästöstä ja kierrätyksestä. Samoin tulee tukea uusiutuvia energiaratkaisuja.

Kymenlaaksossa on jo vuosia hakattu metsiä kasvua enemmän ja pienennetty hiilineutraaliuteen sitoutuneen maakunnan hiilinielua. Tämä jos mikä on ollut myös huoltovarmuuden laiminlyömistä, mutta vauhti vain kiihtyy.

Vihreä siirtymä tarkoittaa fossiilisista polttoaineista ja turpeen kaivusta sekä liikahakkuista luopumista ja mahdollisimman haitattomiin energia- ja materiaaliratkaisuihin panostamisesta. Ukrainan sodan seurauksena nämä toimet on tehtävä lyhyemmässä ajassa ja mittavampina kuin aiemmin piti.

Päätöksissä on oltava kaukonäköinen ja toteutettava vihreä siirtymä ekologisesti, sosiaalisesti ja taloudellisesti kestävällä tavalla.

Riku Rinnekangas, Kirsi Niskanen

Kirjoittajat ovat Suomen luonnonsuojeluliiton Kymenlaakson piiri ry toiminnanjohtaja ja hallituksen jäsen.