Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Lukijalta | Totuus esiin, vaikka se kirvelisikin

Asko Vatasen huoli siitä, missä Kouvolan taloudessa ja päätöksenteossa mennään, on oikeutettua ja valitettavasti totta (KS 23.5). Aiemmin kaupunginjohtaja kehottaa ”päättäjiä katsomaan peiliin”. On muistettava, että päätöksentekijät tekevät päätökset esittelystä. Esittelystä, jonka pitäisi olla hyvin valmisteltu, jossa vaihtoehdot ja päätöksen pitkäaikaiset vaikutukset on tuotu esille. Kaupunginjohtajien on ”syytä katsoa peiliin”.

Samaan asiaan kuin Vatanen kiinnitin jo vuosia sitten huomiota. Missä oikeasti Suur-Kouvolassa mennään, kun asukasta kohden verotulot ovat kuitenkin keskimääräistä suuremmat mitä ne ovat muualla Suomessa ja siitä huolimatta talous on huteralla pohjalla.

Suunnistamisessakin on hyvä tietää mistä seuraavalle rastille lähdetään, kuitenkaan ei osata lukea kunkin vuoden tilipäätöksiä niin että suuntaa taloudenhoidossa muutettaisi tilinpäätöksen edellyttämällä tavalla. Vaan lisätään pökköä pesään seuraamuksista piittaamatta.

Vatanen toteaa, että hurlumhei-meininki on ollut koko kuntaliitoksen ajan. Olen asiassa täysin samaa mieltä. Tilipäätöskikkailulla on saatu nenä näyttämään vedenpinnan yläpuolelle, se on todellakin harhakuva. Todellisuudessa happi loppu ja junantuomat viranhaltijat sitkeästi pitävät pelastusrenkaastaan kiinni, ettei hyvä toimeentulo katoaisi. Missä se ns. virkavastuu on?

Kuntaliitoksen jäljiltä Kouvolassa oli maan halvimmat asumiskustannukset, joihin kuuluivat sähkö, lämpö ja vesi, sekä kattava palveluverkko, joka piti liitoksen myötä vahvistua ja tulla kuntalaisia kohtaan halvemmaksi. Kävikö näin, kun luvattiin? Muunnetun totuuden puhuja toistaa samaa mantraa, kunnes itsekin alkaa siihen uskomaan.

Asiaan voitaisi saada korjausta, jos käsittelyyn otettaisiin valtuustoaloite, jossa esitetään arvioitavaksi aluehallinnon muuttuneet olosuhteet sekä tulevan verouudistuksen vaikutukset talouteen ja kuntaorganisaatioon. Samalla tulee arvioida muuttuvan tulopuolen vaikutukset menoihin.

Tuntuu vaan, että moni viranhaltija ja luottamushenkilö haluaisi ajaa Mersulla tai vieläkin hinnaltaan kalliimmalla menopelillä, vaikkei varaa ole kuin mopoautoon. Taloudellinen asema ei tällä ajatuksella vahvene, eikä palvelut parane.

Anssi Tähtinen

Kuusankoski

Sallitko sijaintitiedon käytön?

Mediatalo Keskisuomalainen voi tarjota sijaintiisi perustuen kohdennettua mainontaa. Sijaintitiedot voidaan yhdistää palveluiden käytöstä kerättyihin tietoihin.