Ilta-Sanomat kysyi lukijoiltaan, ketä he voisivat äänestää vuoden 2024 presidentinvaaleissa. Olli Rehn sai edelleen eniten mainintoja. Hän on hallinnut myös aiempia kyselyjä. Uutinen on se, että Ulkopoliittisen instituutin johtaja Mika Aaltola oli ponnahtanut kyselyssä jo viidenneksi. Hänen edellään olivat Rehnin lisäksi ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr.), pääministeri Sanna Marin (sd.) ja entinen pääministeri Aleksander Stubb (kok.).
Venäjän hyökkäyksellä Ukrainaan näyttää olevan iso vaikutus kyselyyn. Suomen Pankin pääjohtajana työskentelevä Rehn edustaa vakaata kansainvälistä osaamista. Haavisto on hankkinut kannuksia ulkoministerinä Suomen Nato-ovien avaamisessa. Marin on nostanut profiiliaan sodan aikana. Stubb on patistellut Suomea Natoon jo jonkin aikaa.
Aaltola on puolestaan se kylmän viileä analysoija, joka pudottelee arvioitaan sotatilanteen vaikutuksesta Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan. Aaltola nakkelee näkemyksiään viestipalvelu Twitteriin lähes päivittäin. Myös television ajankohtaisohjelmissa Aaltola on ollut esillä säännöllisesti.
Ilta-Sanomille kyselyn tehneen Taloustutkimuksen tutkimusjohtaja Juho Rahkonen on äimänä Aaltolan rakettimaisesta noususta. Hänen mukaansa Aaltolan kannatus on jäätävä puolueiden ulkopuoliselle ehdokkaalle.
Vaaleihin on vielä aikaa, mutta siltikin ulko- ja turvallisuuspolitiikka ovat keskeisiä teemoja tulevissa kampanjoissa. On vaikea uskoa, että suomalaiset innostuisivat laajemmin ehdokkaasta, jolla ei ole kokemusta ulkopolitiikasta. Siksi Aaltola voisi halutessaan olla vaalien musta hevonen puolentoista vuoden kuluttua.
Kyselyn kärjessä olevista kukaan ei ole vahvistanut lähtevänsä mukaan kisaan. Gallupeja hallinnut Rehn ei ole ehdokkuutta tyrmännytkään. Vasemmiston toivo lepää Marinissa, sillä muita varteenotettavia ehdokkaita SDP:stä saati vasemmistoliitosta ei tunnu löytyvän. Paine Marinin ehdokkuutta kohtaan kasvanee.