Pääkirjoitus Rock on tärkeä ja olennainen osa Kouvolaa

Kouvola tunnetaan esimerkiksi KooKoon, Kouvojen ja KPL:n ansiosta kovana urheilukaupunkina. Urheiluseurat ovat hyvinkin yksi näkyvimmistä kouvolalaisuuden edustajista muualla Suomessa ja silloin tällöin myös ulkomailla.

Kouvolalla ei ole häpeämistä tunnettuudessa musiikin sarallakaan. Useat kouvolalaiset artistit ja yhtyeet ovat nousseet Suomen suosituimpien esiintyjien joukkoon. Kouvolaa pidetään täydestä syystä ja ansiosta myös kovana rock-kaupunkina.

Tämän takia onkin varsin ilahduttavaa, että lukuisat kulttuurivaikuttajat kannattavat taideteoksen pystyttämistä Kouvolan ydinkeskustaan rumpali Teijo "Twist Twist" Erkinharjun kunniaksi.

Kuusankoskelta lähtöisin olevan Erkinharjun ura suomalaisen rockin huipulla on kestänyt nelisenkymmentä vuotta.

Vuonna 1984 Timo Nikin, Teijo Kettulan ja Erkinharjun yhtye Peer Günt voitti rockin Suomen mestaruuden. Vuosikymmenten aikana Erkinharju on soittanut lukuisissa yhtyeissä.

Tomi Päiväläisen ja Jussi Järvisen kehittelemän taideteosajatuksen taustalla on havainto, että vaikka Kouvolalla on kova maine rock-kaupunkina, sitä ei ole hyödynnetty kaupungissa kovin hyvin.

Jos ja kun idea Erkinharju-taideteoksesta kehittyy, mikään ei estä pohtimasta laajempaakin musiikin ja muusikoiden esille tuomista. Hyödyt ja mahdollisuudet ovat ilmiselvät.

Jos Pelkosenniemeltä ei tule muuta mieleen, moni muistaa Andy McCoyn ja hänen patsaansa. Sama juttu on Juankoskella, jonne moni ajaa bongatakseen Juice Leskisen patsaan.

Urheilu ja musiikki kiinnostavat suurta osaa suomalaisista. Rockin väheksyminen nuorison ohimenevänä villityksenä on taaksejäänyttä aikaa.

Heinäkuussa 2019 järjestettiin Urheilupuiston Kenkäkukkulalla Kouvola Rock City -tapahtuma, jossa kouvolalaisia tai Kouvolasta lähtöisin olevia artisteja ja yhtyeitä. Vastaava tapahtuma oli toisen kerran Urheilupuistossa syyskuussa 2021.

Olisi toivottavaa, että tämänkaltainen tapahtuma tulisi jokavuotiseksi perinteeksi ja kehittyisi entisestään. Oman kaupungin tarjonta kiinnostaa lähtökohtaisesti ennen kaikkea kouvolalaisia, mutta kova taso tuo paikalle myös vieraita.

Pysyvä tapahtuma toisi omalta osaltaan jatkuvuutta ja uusia tarinoita kaupungin vahvaan rock-perinteeseen.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut

Ruokapaikka