Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Napakat | Kouvostoliitossa kymmeniä miljoonia kylvetään tyhjänpäiväisiin hankkeisiin

Uniper ostettiin persujen ja kokoomuksen ollessa hallituksessa. Kun ostoksen seuraukset kaatuivat nykyisen hallituksen syliin, persut ja kokoomuslaiset räksyttävät katsomosta asiattomuuksia!

Kun kerran Uniperi on meidän yhtiö, niin ihmettelyn sijaan muokataan siitä muunnos. Nokiakin teki aikanaan mm. kumisaappaita ja sitten kännyköitä.

Vihreät eivät torpanneet ainoastaan ydinvoimaa, myös turpeen/kivihiilen! Nyt sit ollaan pulassa. Heidän järjettömiin, liian nopeisiin toimiin muu hallitus on suostunut! Pahaa jälkeä tekevät! Maailma pysähtyisi heidän ideologillaan. Ohisalo jankutti vain bensaveron korotuksesta mutta rahaa jaetaan kyllä muualle. Olkoon nyt onnellinen polttoaineen hinnasta! Heidän kuritus onnistui vaikkakin vähän eri reittiä!

Kenen luvalla on saatu tehdä Voikkaan tehdasalueen täydellinen ympäristön raiskaus? Kertonee paljon Kouvolan luontoarvoista.

Ympäristö ja luonto itkee

Tervon ohjelmassa mietittiin, miksi nuoret ovat aiempaa raittiimpia. Minä arvelen, että selitys on hyvin yksinkertainen: nuoret ovat nähneet ja kokeneet perheissään, suvuissaan ja muussa lähipiirissään sen, että alkoholi pilaa niin monen ihmisen elämän eivätkä halua tehdä samaa tyhmyyttä omassa elämässään.

Putinin sylikoira, tämä räksyttävä rakki Erdogan, on poikkeava ilmestys Natossa. Suomen ja Ruotsin ei pidä koskaan millään hinnalla alentua tämän turkkilaisen juoksupojiksi. Tämä veijari ylenkatsoo eurooppalaisia arvoja.

Kiitos Jani kirjoituksestasi! Kys. tri tyrkytti aikanaan pelastusta ja uskoaan jo vastaanotollaankin. Sanoisin että oli perin outoa.

Onko ollut pienenä legoja vähän, ei kukaan huomaa vai mielenterveys pettää. Kaivoon öljyä ym. järjetöntä. Missä jotkut tenavat viettävät aikansa ja miten vanhemmat välittävät mitä jälkikasvu puuhaa ja mitä heille kuuluu?

Äly hoi älä jätä

Kouvostoliitossa kymmeniä miljoonia kylvetään tyhjänpäiväisiin hankkeisiin eikä muka ole varaa säilyttää arvokasta kulttuuriperintöä. Ikoniset betonipylväät kohta muisto vain. Säälittävää toimintaa.

Jos Kuusaalla on ollut 16 voimajohtopylvästä, missä ne 12 ovat?

Pätkä

Ihmettelen maallikkona. Tämä mursu oli heikkokuntoinen ja nälkiintynyt. Miksi nämä lääkärit ja muut asiantuntijat eivät antaneet eläimelle tarkoitettua ruokaa. Ja katsoneet että vointi paranee. Vasta sen jälkeen nukutuslääke ja siirto Korkeasaareen tutkimuksiin!

Kuinka kauan KS jatkaa sinisen taustavärin käyttöä kuvateksteissään? Kyllästyttää ne epäselvät tekstit!