Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Pääkirjoitus Pakkanen kiristää lompakonnyörejä – Hövelin kulutuksen aikoihin on turha haikailla

Edessä on kalsea joulukuu. Marraskuun Black Friday -alennuskampanjat ovat vasta takana ja joulumyynti edessä, mutta suomalaisen elinkeinoelämän luottamus on jatkanut laskuaan. Elinkeinoelämän keskusliiton mukaan ainoastaan vähittäiskaupassa luottamus on noussut.

Myös kuluttajat odottavat lähestyvää joulunaikaa ristiriitaisin tuntein. Tänä vuonna pakkasen kiristyminen tuntuu lompakossa hyvin konkreettisesti. Harvoin suomalaiset ovat seuranneet säätä näin suurella mielenkiinnolla oman talouden näkökulmasta. Ne perheet, joiden koti lämpenee pörssisähköllä, ovat viimeistään nyt heränneet pohtimaan sitä, milloin on paras hetki pestä pyykkiä ja saunoa, jos haluaa tehdä sen hyvän sään aikana. Marraskuu oli varsin tuulinen, mikä puhalsi pörssisähkön hinnan paikoin varsin alas. Nyt meteorologit ovat ennustaneet tuuletonta säätä tuleville viikoille, ja juuri pörssisähkön asiakkaille tämä tarkoittaa korkeita hintoja.

Sähkön kantaverkkoyhtiö Fingridin mukaan suomalaiset ovat onnistuneet vähentämään sähkön kulutusta selvästi. Hyvä, sillä näin kuuluu ollakin. Talvella säästöä pitäisi Fingridin mukaan tulla vielä enemmän, jopa kymmenen prosenttia viime vuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna. Haastetta riittää siis edelleen.

Monessa perheessä tunnelma on hermostunut, kun sähkön kulutusta on karsittu rajusti ja silti sähkölaskut ovat varsin korkeita viime vuoteen verrattuna. Joulukuussa voimaan tuleva arvonlisäveron alennus on tervetullut kädenojennus, vaikka sen taloudellinen hyöty on osalle kuluttajista vaatimaton. Sähkönkulutuksesta on silti tingittävä, varallisuustasosta riippumatta.

Pakkasen ja hermojen kiristyessä on syytä muistaa miksi Suomessa ollaan nyt näin akuutisti kurimuksessa sähkönhintojen kanssa. Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa jatkuu, ja suomalaisten on syytä pysyä yhteisessä rintamassa muiden eurooppalaisten kanssa. Nyt ei ole aika alkaa kaipaamaan hövelin kulutuksen aikoja.