Kouvolan matkailu alkoi elpyä viime vuonna. Yöpymisten määrä nousi edellisvuodesta mukavat kuusi prosenttia. Koronaa edeltävästä ajasta eli vuodesta 2019 oltiin silti edelleen kymmenisen prosenttia jäljessä.
Suunta on kuitenkin hyvä. Myös kuluvalle vuodelle odotetaan kasvua yöpymismääriin. Sitä edesauttaa festivaalien ja muiden kesätapahtumien paluu täysimittaisesti kalenteriin. Tapahtumiin myös uskalletaan todennäköisesti lähteä rohkeammin kuin vielä viime kesänä. Kahtena edellisenä kesänä vuosina 2020 ja 2021 korona peruutti suuren osan tapahtumista.
Ensi kesän tapahtumavetureina Kouvolassa ovat hevoset. Kesäkuussa ravataan kansainvälinen Kymi GP ja elokuussa järjestetään ravikansan suurtapahtuma Kuninkuusravit.
Jälkimmäiseen tapahtumaan odotetaan jopa 50 000:ta kävijää. He kaikki eivät mahdu Kouvolan majoitusliikkeisiin, joten raviväkeä riittää myös lähikaupunkeihin. Kaupunki myös kannustaa kouvolalaisia vuokramaan mökkejään ja asuntojaan ravivieraille.
Kouvolan matkailupäällikkö Raija Sierman arvioi Kouvolan Sanomien haastattelussa, että kaupungissa on liian vähän majoituskapasiteettia. Tämä on totta. Kun kaupungissa on suurtapahtuma, hotellihuoneet varataan saman tien loppuun.
Toisaalta muina aikoina kapasiteetti riittää oikein hyvin. Kouvolassa on 13 majoitusliikettä, joissa on yhteensä 530 huonetta ja 1 200 vuodetta. Huoneiden käyttöaste oli viime vuonna 43 prosenttia.
Pelkästään suurtapahtuminen varaan esimerkiksi hotelleja ei Kouvolaan kannata rakentaa. Huoneet pitäisi saada täyteen muinakin aikoina. Aiemmin hotellirakentamista on kaavailtu keskustaan, muun muassa matkakeskuksen alueelle. Nämä suunnitelmat eivät kuitenkaan ole kiinnostaneet tarpeeksi hotelliketjuja tai muita alan yrittäjiä.
Viime aikoina kaupunki on kääntänyt katseensa Käyrälammen suuntaan. Se onkin erinomainen vaihtoehto. Tykkimäen huvipuisto, vesipuisto ja muut Käyrälammen palvelut houkuttelevat lomalaisia ison osan vuodesta. Esimerkiksi kylpylämäinen hotelli tai muut uudet majoitusvaihtoehdot sopisivat alueelle kuin nenä päähän.
Tämänkin hankkeen tulee kuitenkin edetä markkinaehtoisesti. Kaupungin rooli on mahdollistaa aie kaavoituksella. Toteutumisen ratkaisee se, löytyykö alueelle kiinnostunut yrittäjä, joka rahoittaa hankkeen.