Suomen Yrittäjät, Finnvera ja Työ- ja elinkeinoministeriö julkaisevat kaksi kertaa vuodessa PK-barometria, joka kertoo pk-yritysten suhdanneodotuksista. PK-barometriin vastasi tällä kertaa 4 650 pk-yrittäjää, joista kymenlaaksolaisia yrittäjiä oli 111 kappaletta.
Pk-yritysten odotukset tulevan suhteen ovat laskeneet loppuvuodesta. Yritysten lähiajan näkymiä ovat heikentäneet muun muassa Venäjän hyökkäys Ukrainaan ja sen kiihdyttämä hintojen nousu. Korkojen nousun myötä rahan hinta on kallistunut ja energiamarkkina on myllerryksessä, jotka myös osaltaan lisäävät epävarmuutta yritysten keskuudessa.
Kymenlaakson pk-yrittäjien yleinen suhdannenäkymä on valtakunnallisen keskiarvon tasolla. Arviot työllisyyden, liikevaihdon ja investointien arvon kehityksestä kuitenkin ylittävät sekä koko maan keskimääräisen että myös lähialueiden tason, mikä on positiivista. Tämän saamme toivoa realisoituvan kevään mittaan myönteisellä tavalla aluetaloudessa ja Kymenlaakson yritysten keskuudessa.
Kustannusten nousuodotukset näyttävän pysyvän voimakkaina. Etenkään palvelualojen pk-yritykset eivät odota liikevaihdon kasvua, koska monien hintojen nousu leikkaa kulutusta ja siten yritysten palvelujen käyttöä.
Kymenlaakson yrityksistä jopa 37 prosenttia suunnittelee omistajanvaihdosta seuraavan viiden vuoden aikana. Jos jatkajaa ei ole tiedossa, yrittäjä lopettaa yrityksen kehittämisen: investointeja ei enää tehdä, henkilökuntaa ei kouluteta tai palkata ja toiminta alkaa laantua. Uudella yrittäjällä on suuremmat mahdollisuudet onnistua, jos yrityksen osaaminen on laajasti yrityksen henkilökunnalla eikä pelkästään luopuvalla yrittäjällä.
Suurimmat ongelmat onnistuneessa omistajanvaihdoksessa ovat myyjän epärealistinen hintapyyntö ja arvonmääritys. Tämän jälkeen tulevat haltuunoton vaikeudet ja päätöksentekokyky. Tieto ja asiantuntijoiden käyttö ovat edellytys onnistuneelle omistajanvaihdokselle. Nuorten yrittäjien ostaessa yrityksen, yritykset yleensä kokevat selvän kasvupyrähdyksen.
Yritysten omistajanvaihdokset koskettavat yksittäisten luopuvien yrittäjien ja omistajanvaihdoksen kautta yrittäjäksi ryhtyvien lisäksi koko yhteiskuntaa. Omistajanvaihdokseen liittyviä sukupolvenvaihdoksia, yritysjärjestelyjä, yrityskauppoja ja muita liiketoiminnan siirtoja on toteutettu niin kauan kuin on ollut yritystoimintaa ja yrittäjiä. Omistajanvaihdosten edistämisen tärkeyttä onkin huomioitava yrittäjyysneuvonnassa ja eikä yrittäjyyskoulutuksissa.
Kymenlaaksossa rahoituksen saatavuus on parantunut edelliseen pk-yritysbarometriin verrattuna ja on valtakunnallisella tasolla. Tärkeimmäksi syyksi sille, etteivät yritykset ole hakeneet tai saaneet rahoitusta, mainitaan kireät vakuusvaatimukset.
Suomalaiset ovat säästäneet loppuvuoden aikana yhtä paljon sähköä kuin sitä Venäjältä on aikaisemmin Suomeen tuotu. Sähkönsäästö on merkittävä, ja 40 prosenttia pk-yrityksistä on tehnyt arjessaan aktiivisia sähkönsäästötoimia.
Yrittäjät pitävät ensiarvoisen tärkeänä, että lopetamme julkisen velkaantumisen ja aloitamme julkisen talouden sopeuttamisen. Yritystoiminnan jatkuvuuden ja työhyvinvoinnin kannalta meidän tulee voida alentaa yrittämisen ja työn verotusta. Veropolitiikan tulee olla ennakoivaa ja vakaata.
Johan Bardy
Kotkan Yrittäjien puheenjohtaja, kansanedustajaehdokas (r.)