Elinkeinoelämän Keskusliitto EK päätti jo vuosia sitten lopettaa keskitettyjen palkkaratkaisujen tekemisen ja poisti säännöistään mahdollisuuden sopia kolmikantaisesti (valtio, työnantajajärjestöt ja palkansaajajärjestöt) tulopoliittisista kokonaisratkaisuista, eli tupoista, jotka toivat vakautta ja kasvua Suomeen.
Työnantajien yksipuolisen päätöksen myötä jokainen ala siis on teoriassa solminut omat sopimuksensa, mutta käytännössä työantajien tiukka koordinaatio on toiminut niin, että tietty katto korotuksille on ollut, eikä mikään ala ole siitä voinut yli mennä. Vientialat ovat siis määrittäneet palkankorotuksen katon koko työmarkkinakentälle, vaikka nimellisesti kaikki ovat omansa neuvotelleet.
Nyt työnantajaleiristä kuuluu valitusta, kuinka järjestelmä on rikki, kun eri alat sopivatkin omanlaisiaan palkka- ja tes-ratkaisuja. Tätä työnantajien koordinaation murtamista on jouduttanut etenkin SAK:laisten ammattiliittojen yhteistyö neuvottelukierroksella.
Mitään kohtuuttomia vaatimuksia palkansaajilla ei ole ollut, vaan aika korkeista prosenteista huolimatta saadut korotukset eivät saavuta edes inflaation, eli kulutustavaroiden hinnannousun tasoa. Samaan aikaan olemme saaneet lukea, kuinka isot yritykset takovat ennätystuloksia, ja samalla valittavat, että ei ole varaa maksaa työntekijöille korotuksia, jotka eivät kata edes hintojen nousua. Siinä yhtälössä jokin ei täsmää.
Olemme kuulleet useamman oikeistolaisen ek-vaaliehdokkaan valittelevan, että ay-liikkeellä on liikaa valtaa. Ay-liike on sama kuin jäsenensä, eli nämä oikeistolaiset tarkoittavat sitä, että työntekijöillä on liikaa valtaa. Rohkenen olla tästä vahvasti eri mieltä. Työntekijä ei koskaan ole yksilönä samanlaisessa neuvotteluasemassa, kuin vastapuolella oleva työnantaja eli yritys. Tämän vuoksi palkansaajat hakevat joukkovoimaa ammattiliitoista. Ja ammattiliitot saavat voimansa palkansaajien keskinäisestä solidaarisuudesta.
Liitot ovat toimineet vastuullisesti ja olleet mukana kehittämässä työelämää, jotta työntekijät paremmin jaksaisivat eläkeikään asti. Se on selkeästi kaikkien etu. Viime päivinä on paljon puhuttu neljäpäiväisestä työviikosta, joka on tutkimusten mukaan lisännyt tuottavuutta ja työssäjaksamista. Jostain syystä EK on asettunut jo nyt koko asiaa vastaan ja tekee kovaa vaikuttamistyötä leimatakseen työajan lyhentämisen haihatteluksi.
Suomen Yrittäjät, joka ei muuten ole työmarkkinaosapuoli neuvottelupöydissä, rummuttaa kovasti yrityskohtaista sopimista ja sitä, että palkoista pitäisi voida sopia työpaikoilla ilman luottamusmiestä. Tämä joustavuuteen naamioitu esitys tarkoittaisi periaatteessa sitä, että yritykset voisivat määritellä itse palkkansa ilman työehtosopimusten pohjapalkkaa.
Sopimisessa tarvitaan aina vähintään kaksi osapuolta. Jos yksipuolisesti asioita määritellään, niin silloin kyseessä on sanelu. Suomessa on ollut vallalla vahva sopimisen kulttuuri, joka on mm. vähentänyt lakkojen määrän pieneksi kansainvälisessä vertailussa. Sen kehityksen soisin jatkuvan etenkin näinä epävakaina aikoina, ja toivottavasti meillä on eduskuntavaalien jälkeen sellaiset päättäjät, jotka ymmärtävät jotain myös työmarkkinoiden toiminnasta ja ottavat huomioon palkansaajien asiat.
Työntekijöitä ja palkansaajia kehottaisin äänestämään ja katsomaan hyvin tarkkaan ketkä teidän etujanne ajavat.
Mika Byman
Eduskuntavaaliehdokas (vas.)
Pääluottamusmies ja SAK:n edustajiston 2. varapuheenjohtaja