Eduskuntavaaliehdokas ja SAK:n edustajiston varapuheenjohtaja Mika Byman (vas.) totesi aivan oikein, että Suomen Yrittäjät ”rummuttaa kovasti” yrityskohtaisen sopimisen puolesta (Kouvolan Sanomat 28.2.2023).
Byman ei kuitenkaan vaikuta tietävän, että jo tällä hetkellä noin neljäsosa työnantajayrityksistä on sellaisia, jotka eivät ole velvollisia noudattamaan mitään työehtosopimusta. Näissä yrityksissä palkoista voidaan sopia vapaasti ja ilman luottamusmiestä.
Myös teknologiateollisuuden työehtosopimuksen palkkaratkaisusta sovitaan ensisijaisesti paikallisesti eikä edellytyksenä ole sopiminen luottamusmiehen kanssa. Valitettavasti teknologiateollisuuden työehtosopimus on palkkajoustavuudessaan poikkeus.
Puhumme yrityskohtaisuuden puolesta, koska tiedämme, että yrityksissä sopimiselle on hyvät edellytykset. Työ- ja elinkeinoministeriön palkansaajien vastauksiin perustuvasta työolobarometrista ilmenee, että luottamus ja tiedonkulku ovat erityisesti pienissä yrityksissä erinomaisella tasolla. Valtaosa Suomen työnantajayrityksistä työllistää alle 10 työntekijää.
Suomen työmarkkinat ovat rakenteiltaan 1970-luvun alusta. Laki kieltää yrityskohtaisen sopimisen liittoon kuulumattomilta yrityksiltä silloinkin, vaikka työehtosopimus mahdollistaa sopimisen. Tällainen syrjivä sääntely on kumottava.
Lisäksi on annettava mahdollisuus tehdä työpaikoilla myös työehtosopimuksesta poikkeavia ratkaisuja, kun niille on yhteinen tahto. Jos yhteistä tahtoa ei ole, noudatetaan työehtosopimusta. Tällainen työmarkkinoiden markkinatalousmalli antaisi sekä joustoa ja turvaa.
Janne Makkula
Johtaja, Suomen Yrittäjät