Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Napakat | Koirien omistajia uhataan sakoilla, jos antavat koiriensa juosta vapaana luonnoneläinten kiusana, saman pitäisi koskea myös kissojen omistajia

Naurettavaa Kouvolan yrittäjien johdon toiminta muutenkin kuin aluejohtajan suojelussa. Ei ole Seinäjoen henkeä eikä tuloksia. Eikö löydy parempaa?

Tiedoksi, että ei ihmistä voi verrata Putiniin jos hän bilettää tai uskoo asiaansa jota ajaa. Tiedoksi myös sinulle joka olet menettänyt luottamuksen demareihin. Tulet näkemään todellisen työttömyysturvan heikennyksen jos maahan tulee oikeistohallitus, ja samalla näet myös mitä on pakallinen sopiminen (sanelu) työpaikoilla.

Aktiivimalli 2 ei edes kosketa kaikkia työttömiä, esim. niitä joita te-toimisto ei ole saanut käsiinsä sähköpostilla tai puhelimella. Tästä oli juttua jonkin aika sitten Ilta-Sanomissa, ei taida mennä ihan lainkirjainten mukaan tämä 2.

Onneksi Vaasan vaalipiirissä rehottava omien selkäänpuukotus ei ole ainakaan vielä levinnyt tänne.

Ensimmäisenä Kauniston (kok.) talous- ja yhteiskuntasuuntausta kokeili Augusto Pinochet Chilessä. Maa ajautui konkurssiin, kaaokseen ja IMF:n holhoukseen. Tämä on väistämättä Suomenkin kohtalo tällä talous- ja yhteiskuntamallilla. Toivoisi, että herättäisiin realismiin edes tässä maailmansotatilanteessa. Finanssialan diktatuuri ei tervettä markkinataloutta muistuta miltään osin. Myöhäistä tietenkin tätä mielettömyyttä mitenkään muuttaa, mutta pitäisi edes tajuta missä mennään! Sivistysporvareita ikävä.

Ketä äänestäisi? Sipilä tuhosi Keskustan, Lipponen Demarit, Ohisalo Vihreät, sinne on menossa myöskin Kristityt, nimittäin ryminällä kohti Kokoomusta. Pyritäänkö 2-puoluejärjestelmään? Missä on se vastavoima? Vaiko pyritäänkö kohti yksipuoluejärjestelmään, josta on maailma täynnä esimerkkejä? Siinäpä pulma jota äänestäjän pitäisi ihmetellä ja punnita. Perussuomalaiset ovat luku sinänsä.

SmL

Digi- ja väestövirasto on suunnitellut Suomeen omaa digitaalista henkilötodistusta ohi EU:n vastaavan suunnitelman. Onneksi sitä koskevaa lakia ei ehditty saada voimaan. Kun EU:n digikortti saadaan valmiiksi, jää Suomen oma tarpeettomaksi. Seurasin netistä tähän liittyvää tiedotusta, mutta kysymykseeni, miksi tehdään rinnakkaista järjestelmää, mutta ei mitään vastausta. Näin suomessa työllistetään turhia virkamiehiä.

Digitaalinen henkilötodistus lykkäytyy, taas. On kuin Olkiluoto. Asia "olisi vaatinut lakiesityksen merkittävää viilaamista", KS 6.3. Viimeisenäkö lakiasiat tarkastetaan, tuntuu aika oudolta.

Aktiivimalli 2 on yli 60-vuotiaiden nöyryyttämistä, 4 työpaikkaa haettava kk:n aikana. Emme ole enää Ensisijaisia hakijoina. Kuormitamme myös työnantajia, odotamme vastausta hakemuksiin. Nuoria paljon työttömänä.

Toivo

Koirien omistajia uhataan sakoilla, jos antavat koiriensa juosta vapaana luonnoneläinten kiusana, saman pitäisi koskea myös kissojen omistajia, jotka antavat kissansa liikkua vapaana, kissat tekevät järkyttävää tuhoa luonnossa.

Järkyttävät kuvat kauriista, jonka irrallaan juoksevat koirat olivat repineet. Kuinka välinpitämätön onkaan ihminen joka antaa koiriensa juosta vapaana. Turha puhua, että on eläinrakas kun omistaa koiria. Eläinrakas ihminen puolustaa kaikkia eläimiä, eikä anna omien lemmikkiensä vahingoittaa muita luonnoneläimiä.