Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Lukijalta | Kompensaatiota Kaakkois-Suomen vihreän siirtymän investointeihin

Kaakkois-Suomi kärsii tosiasiallisesti tuulivoimalakiellosta. Tämä on seurausta Puolustusvoimien vahvasta ja nykyoloissa hyvinkin perustellusta roolista tuulivoimaloiden lupa-asioissa.

Tuulivoimalat ovat tällä hetkellä suurin yksittäinen investointikohde Suomessa. Kaakkois- ja Itä-Suomi jäävät vuosittain paitsi miljardien investoinneista sekä tuulivoimaa seuraavista verotuloista, ja alueen maanomistajat jäävät ilman tuulivoima-alueiden suhteellisen hyviä vuokratuloja.

Tuulivoimakiellolla on myös merkittävä vaikutus alueemme mahdollisuuteen saada uusia vihreän siirtymän investointeja. Etenkin Kymenlaaksoa kohtaan on parhaillaan erittäin suurta kiinnostusta tuoda uusia investointeja. Näiden hankkeiden kohdalla nousee aina esiin kysymys tuulivoiman saatavuudesta alueellamme, ja se onkin tällä hetkellä meidän Akilleen kantapäämme.

Puolustusvoimien tarpeiden kautta tulevat esteet tuulivoiman rakentamiselle ovat ymmärrettäviä vallitsevassa kansainvälisessä tilanteessa. Olisi oikeus ja kohtuus, että Suomen valtio ja EU hyvittäisivät näitä menetyksiä alueellemme.

Kompensaatiota pitäisi lähteä hakemaan vihreän siirtymän investointien tuesta. Tuulivoimalakiellosta kärsivälle Suomen osalle pitäisi antaa erityisetua muissa vihreän siirtymän investoinneissa.

Yhden käytännön ratkaisun voisi tarjota valtiovarainministeriön selvitysmiesten julkaisema näkemys. Sen mukaan alueelliset erityisedut esimerkiksi verotuksessa ovat hyväksyttäviä, jos ne kyetään hyvin rajaamaan ja perustelemaan. Eli esimerkiksi Kaakkois-Suomeen aurinkovoimaloihin, vedyn tuotantolaitoksiin, akkuteollisuuteen, tai päästöttömiin polttoaineisiin investoivat yritykset voisivat saada verohelpotuksia tai muuta erityistukea.

Yksi konkreettinen kompensaatio on myös sähkösiirtoverkon kehittäminen. Kaakkois- ja Itä-Suomessa pitää olla riittävästi käytössä länsirannikolla tuotettua tuulivoimasähköä esimerkiksi vedyn tuotantoa varten.

Sami Virtanen

Kansanedustajaehdokas (sd.)