Tavoitteena on, että vuonna 2030 vähintään puolet suomalaisista nuorista suorittaa korkeakoulututkinnon.
Sen lisäksi, että koulutusta kehitetään ja aloituspaikkoja lisätään, on purettava koulutukseen liittyviä haitallisia ennakkoluuloja ja eriarvoisuutta. Eriarvoisuutta on esimerkiksi YAMK-tutkintojen ja maisteritutkintojen välillä.
Lain mukaan tiedekorkeakoulututkinto ja ylempi ammattikorkeakoulututkinto katsotaan työnhaussa samanarvoisiksi. Ylemmät ammattikorkeakoulututkinnot ovat ylempiä korkeakoulututkintoja.
Tämä tarkoittaa sitä, että mikäli työnantaja edellyttää tehtävään ylempää korkeakoulututkintoa, ylempi ammattikorkeakoulututkinto ja yliopistosta saatu maisterin tutkinto ovat lain edessä samanarvoisia. Valitettavasti näin ei käytännössä aina ole.
YAMK-tutkinto täytti viime vuonna 20 vuotta. Useampi kuin joka viides Suomessa suoritettava ylempi korkeakoulututkinto on YAMK-tutkinto. YAMK-tutkinnon suorittaneita on Suomessa jo yli 35 000.
YAMK-tutkintojen tarkoitus ei ole luoda kilpailua yliopisto- ja ammattikorkeakoulututkintojen välille, vaan tuoda mukanaan uutta, monipuolista ja ennen kaikkea täydentävää osaamista työelämään. Tämä tarkoittaa esimerkiksi uudenlaista johtamista ja asiantuntijuutta.
Ammattikorkeakouluista valmistuneille vuosittain tehtävät uraseurantakyselyt kertovat, että liian moni YAMK-tutkinnon suorittanut kokee, etteivät työnantajat arvosta heidän tutkintoaan. Tilanne on selvästi heikompi kuin kanditasoisen AMK-tutkinnon kohdalla.
Arvostus on kyllä kasvanut sitä mukaa, kun tutkinnon suorittaneiden määrä on työmarkkinoilla kasvanut, mutta liian hitaasti.
Jatkossa työnantajien on tunnistettava koulutusten samanarvoisuus ja kohdeltava työnhakijoita tasa-arvoisesti. Suomessa on jo nyt rekrytointihaasteita sekä akuutti henkilöstöpula eri aloilla.
YAMK-tutkintojen arvon tunnistamatta jättäminen kaventaa potentiaalisten hakijoiden joukkoa ja syventää osaajapulaa. Asia on erityisen tärkeä Kaakkois-Suomen maakunnissa, joissa ei ole omaa yliopistoa.
Jenni Aikio
Maria Ohisalo
Aikio on eduskuntavaaliehdokas (vihr.). Hän on myös Kouvolan kaupunginvaltuutettu ja Kymenlaakson aluevaltuutettu.
Ohisalo on ympäristö- ja ilmastoministeri sekä vihreiden puheenjohtaja.