Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Napakat | Hoivakoti ei ole sairaala, siellä ei tarvita kuin yksi hoitaja vuoroonsa

Vaalihuuma alkaa olla huipussaan. Miksi minkään puolueen ohjelmassa ei ole leikkausta turhiin yritystukiin? Ei liioin puuttumista julkisomisteisiin yrityksiin. Eikä liioin siihen, mistä niitä tuloja valtion kassaan muuten kuin leikkaamalla niiltä, joden pitäisi luoda tulevaisuus tähän maahan. Aina saamaa "hölmöläisten peiton jatkoa vuodesta" toiseen.

Hyvät kansaedustajaehdokkaat, nyt teillä on mahdollisuus tehdä jotain. Laittaka Bogey-kenttä kuntoon melle senioriharrastajille.

Yksi äänestäjäharrastaja

Hoivakoti ei ole sairaala, siellä ei tarvita kuin yksi hoitaja vuoroonsa. Enemmän muuta henkilöstöä, jotka järjestää vanhuksille toimintaa ja pientä tehtävää kodinomaisesti, sehän on heidän kotinsa.

Suomen mepeistä kaikki vihreät ja vasemmisto äänestivät suomalaisille kalliiksi tulevan pakkoremontin puolesta. Tämä on hyvä muistaa myös eduskuntavaaleissa.

Jokainen tietää,että Yhdysvalloissa sairastuminen merkitsee katastrofia. Nyt se on meillä edessä. Mikähän puolue (puolueet) tästä surkeudesta on perimmältään vastuussa?

Joule

Kiina senkun tekee lisää hiilivoimaloita, ja Ohisalo patistaa kansalaisia ilmastotalkoisiin. Voi pieni Suomi kun joutuu koville, melkeinpä vihreitten vouhotusten takia.

Putini aika "pelkuri". Menisi itse sinne sotimaan. Nuoret pojat Putin lähettänyt hirmuiseen lihamyllyyn sotimaan, huonoin varustein ja pikakoulutuksella.Venäläissotilaat vetoavat suoraan Venäjän presidenttiin, jolta he pyytävät apua ahdinkoonsa Ukrainassa.

Vaalitentin katsottuani päättelen, että Riikka Purra ei halua "Suomea suomalaisille" vaan "Suomen perussuomalaisille". Muille kuin perussuomalaisille voisi olla ahdistavaa olla Riikan kuvaamassa Suomessa. Olipa kapea ja peruutuspeiliin katsova maailmankuva!

Kyllä minä haluan mielummin käydä suomalaisella lääkärillä. Onneksi voi mennä yksityiselle.

Marin ja Purra heti vilttiketjuun! Eivät osaa keskustella.

Veikko

Kyllä I. Häkkänen myös muista asioista puhuu ja ymmärtää niitä, turha yrittää mustamaalata. Ja kyllä hoitajien asia tärkeä on, ehkä senkin kohta kaikki ymmärtävät, kun hoitajia ei ole.

Onneksi meillä on ryhdikäs ja selkeäsanainen pääministeri, joka on Niinistön ja Haaviston ohella vienyt Suomea vauhdilla kohti Natoa ja myös henkilökohtaisesti tukenut koko sydämellään Ukrainaa ja sen presidenttiä.

Yli 60-vuotiaan OVElaisen, omaishoitajan ja pitkäaikaistyöttömän on aika epätoivoista yrittää täyttää työnhakuvelvoite. Tragikoomista hommassa on se, että TE-keskus tarjoaa palkkatuettuja henk.koht. avustajan paikkoja. Mistäköhän repisi voimat tähän...

Vanhat kokeneet suomalaiset taloustieteilijät sanovat, että oikeisto = kokoomus pelottelee velkaantumisella. Ja vasemmisto = demarit vähättelee.