Ihan sama ketä tai mitä äänestätte, ei ne teitä ajattele, tarvitsevat vain äänenne ja sitten olette historiaa neljä vuotta! Kohta alkaa köyhät maan rakoon -teema!
rape
Olisiko koiran ulkoiluttajille koulutustilaisuuksia? Ainakin Anjalan alueella jätöksiä kevyen liikenteen väylällä ja nyt jopa keskellä pihaliittymää.
Kenkänsä tahrannut
Avohakkuilla hävitetään hakatun metsän eliöstö kerralla. Se on tuhoisinta mutta kannattavinta puunkorjuuta. Ahneus syynä, Kouvolakin tässä mukana.
Kyllä on kädetöntä toimintaa PAMilta, oikein parin päivän lakolla uhkailee! Nyt se turha nöyristely pois, että halutut ja todellakin ansaitut palkankorotukset myös saatte!
Kokoomus on aina ollut hyvätuloisten puolue, eikä muuksi muutu. Mistähän Orpo leikkaa valtion menoja, mietipä sitä?!
KSS teki huipputuloksen. Johtuiko tulos ansiokkaasta sähkön hankinnasta vai ansiottoman korkeasta sähkön myyntihinnasta? Energiavirasto on ottanut selvittääkseen onko KSS:n sähkön hinnoittelu kohtuullista.
Puola ja Slovakia antavat hävittäjiä Ukrainalle, Britannian tuella. Meillä keskustelua hävittäjistä "suitsitaan" ainakin heiltä, joilta Auk on jäänyt käymättä.
Prisma on ihanasti sekaisin. Otetaan me asiakkaat remonttiaika seikkailuna tai aarteenetsintänä. Voi löytyä vaikka mitä uutta. Kun henkilökunta jaksaa työskennellä remontin keskellä melussa ja pölyssä, niin jaksetaan me asiakkaatkin. Ei valiteta aina.
Voisiko lehdessä julkaista selvityksen eri Postin ja Matkahuollon toiminnoista Kouvolassa? Viimein piti mennä Myllykoskelle, että sai lähetettyä paketin Matkahuollon kautta.
vähäks outoo
Tätäkö on tämä nykyisen hyvinvointialueen hyvä hoito, kun hoitokodissa on vain yksi yöhoitaja vuorossa, vaikka hoidettavia on kymmeniä ja vanhus, joka on kaatunut joutuu makaamaan kylmällä lattialla aamuun saakka, kun yksi hoitaja ei saa nostettua sänkyyn? Kaikilla ei ole varaa, että tilataan nostajat. Luulisi, että apu sisältyy hoitomaksuun.
Miten kokoomus voi samassa vaalitentissä vaatia ympäristöpoliittisen kysymykseen kahta erilaista eli vastakkaista toimintamallia päästöjen tiputtamiseen 2035 mennessä, ja heti perään toisessa lauseessa kokoomus kannattaa metsiemme lisähakkaamista, jolloin hiilinielujen tavoitteet eivät varmasti täyty. Tätäkö on kokoomuksen politiikan taso valtakunnassa? Tällaiselleko kansa antaa äänensä?
Mielensäpahoittaja
Hienokäytöksinen tasavallan presidenttimme antoi ymmärtää, että pääministerin puheilla hävittäjistä ei ole mitään pohjaa.
Mistä löytyy kaupunginjohtajan blogi, jota luvattu ylläpitää? Täytyisi nähdä merkittävimmät kj:n saavutukset.
Ennakkoäänestys pyörähti käyntiin. Tietäähän kaikki duunarit, että persut on luokiteltu porvaripuolueeksi. Purra kertoikin julkisesti, että jos pääsevät hallitukseen niin kyykytetään työttömiä ja porrastetaan työttömyysturvaa. Myös lakko-oikeus on ollut persuille punainen vaate.
Vapaaehtoisten sanelu töihin ja huumehoitoon toiminevat. Savustamme yhtäällä mutta inhimillistämme toisaalla. On olemassa oikeutettua pakkopolitiikkaa.
Kuka sen on sanonut, että Itärata on paras vaihtoehto? Kouvola. Näköalattomuutta.
Tiemestarit, lukekaapa huolellisesti torstain KS teiden kunnossapidosta. Kaikki kunnossapito perustuu nyt lisämurskeeseen. Mistä otetaan murske 30 vuoden päästä?
Voinko enää mennä teatteriin tuntematta olevani persujen vihaama luksusmies.
Orpon esiintyminen Ylen puheenjohtajatentissä oli täysi floppi. Kokoomus ei ole uskottava ohjelmansa kanssa. Purra loi puolestaan aivan karmivaa tulevaisuutta omalla linjallaan.
Mieluummin VT15 kuntoon kuin itärata.
Mää
Mitä on nuorten suvaitsevaisuus? Eikö enää suvaita sitä, joka ajattelee eri tavalla ja kysyttäessä kertoo sen rehellisesti. Olisiko Mäkisen nuorten mielestä pitänyt politikoida ja vastata ympäripyöreästi (KS 23.3.)?