Kevään eduskuntavaalikamppailu ratkeaa tänään sunnuntaina. Varsinaiseen vaalipäivään lähdetään kihelmöivän tiukoista asetelmista. Kuluneella viikolla julkaistujen valtakunnallisten mielipidetiedustelujen perusteella kolme suurinta puoluetta ovat keskenään lähes tasoissa.
Kolmikon keskinäinen järjestys on merkittävä. Suomessa eduskuntavaalien suurin puolue on perinteisesti aloittanut hallitustunnustelut ja saanut samalla pääministerin paikan, jos tunnustelut etenevät maaliin saakka.
Nyt SDP:n, kokoomuksen ja perussuomalaisten kannatus mahtuu kyselyiden mukaan virhemarginaalin sisään. Erot ovat niin pienet, ettei ykköstä tiedetä ennen kuin tänä iltana. Suurista puolueista kokoomuksen trendi on ollut laskusuunnassa, perussuomalaisten puolestaan nousussa. SDP:n kannatus on muihin kahteen verrattuna pysynyt pitkällä aikavälillä suhteellisen tasaisena.
Asetelma kannustaa äänestämiseen, sillä nyt jos koskaan yksittäinen ääni voi ratkaista. Erityisen kiinnostavia ovat kunkin vaalipiirin viimeiset paikat. Kaakon Viestinnän maaliskuun alkupuolella julkaistun kannatuskyselyn mukaan SDP, kokoomus ja perussuomalaiset saisivat Kaakkois-Suomen vaalipiirissä kukin neljä kansanedustajan paikkaa. Keskustalle liikenisi kaksi ja vihreille yksi paikka.
Kaakossa viimeinen eli viidestoista paikka olisi kyselyn perusteella menossa kokoomukselle tai perussuomalaisille – puolueiden kannatus oli kyselyssä täysin tasaväkinen. Ensimmäinen ulkopuolelle jäävä puolestaan olisi vasemmistoliiton ehdokas. Seuraavina olisivat sosiaalidemokraatti ja keskustalainen hyvin pienillä eroilla.
Pääministerivaalin korostaminen on johtanut keskusteluun niin sanotusta taktisesta äänestämisestä. Tällöin äänestäjä ei välttämättä valitse suosikkipuoluettaan, vaan antaa äänensä puolueelle, jota toivoo hallituksen johtoon.
Jokainen äänestäjä harkitsee tällaisen taktikoinnin itse, mutta yhdenlaiseen taktikointiin voi kouvolalaisia kannustaa: on erittäin tärkeää, että Kouvola saa paikallisia edustajia tulevaan eduskuntaan – oli heidän edustamansa puolue mikä tahansa. Kouvolalaisen kannattaa äänestää kouvolalaista.