Kymenlaaksossa ensimmäinen koronaviruksen vakavampi brittivarianttitartunta – "Emme tiedä vielä tarkasti, kuinka paljon sitä on täällä liikkeellä," infektioylilääkäri sanoo

Jouluna kymenlaaksolaiset kävivät koronatesteissä harvakseltaan. Kymsotessa jännitetään nyt perhejoulujen jälkivaikutuksia.

Herkemmin leviäväksi arvioitua virusmutaatiota on myös Kymenlaaksossa. Riikka Laine

Johanna Tenovirta ja Anne Penttinen

Kymenlaaksossa on varmistunut ensimmäinen Isosta-Britanniasta löydetyn koronaviruksen mutaation kantaja joulun alla. Kymenlaaksoon brittivariantin kantaja tuli Isosta-Britanniasta viettämään joulua. Kymsoten infektioylilääkärin Risto Pietikäisen mukaan sairaanhoitopiirin tiedossa ei ole vielä tarkasti, kuinka paljon vakavammaksi ja herkemmin leviävämmäksi arvioitua koronavariaatiota on Kymenlaaksossa liikkeellä.

Taudin on tuonut Kymenlaaksoon yksi henkilö. Kymsote on selvittänyt tartuntaketjun eikä tartunnan uskota leviävän lähipiiriä laajemmalle. Tartunnan saanut on ollut eristyksessä, ja altistuneet on asetettu karanteeniin.

– Oleellista oli selvittää kaikki tämän henkilön vaikutuspiirissä olleet, ettei tautia meidän tietämättämme pääse tulemaan lisää. Sellaisia, jotka brittivariaatiota kantavat voi olla toki muitakin.

Kymsote ei kerro, missä päin Kymenlaaksoa tartuntatapaus on todettu. Niin ikään tapauksesta ei kerrota julkisuuteen muita yksityiskohtia. Johtajaylilääkäri Marja-Liisa Mäntymaan mukaan tartunnan saanut henkilö ei ole kuitenkaan liikkunut ympäri Kymenlaaksoa.

– Hän on ollut lähinnä karanteenissa koko täällä oleskelunsa ajan.

Mäntymaa perustelee Kymsoten tiedotuslinjaa yksityisyydensuojalla. Hänen mukaansa Kymsote on yksityisyydensuojan takaamisen takia varovainen paikkakuntatietojen antamisessa, jos kyse on pienistä tartuntamääristä ja tapaukset on pysytty jäljittämään.

– Vaikka brittivarianttia todettaisiin jollain tietyllä paikkakunnalla Kymenlaaksossa, väestön kannalta se ei tarkoita sitä, että välttämällä jotakin tiettyä paikkakuntaa, toimintaa tai väestöryhmää, ihmiset pystyisivät varmuudella välttämään tartunnan, hän sanoo.

Mäntymaan mukaan altistumispaikoista kerrotaan julkisuuteen sellaisissa tapauksissa, jos ihmiset ovat voineet altistua koronavirukselle tietämättään tai Kymsote ei pysty tavoittamaan kaikkia altistuneita.

– Näin ihmiset tietävät tarkkailla oloaan ja osaavat hakeutua tarvittaessa testeihin.

Pietikäisen mukaan tutkijapiireissä on arvioitu, että mutaatio on herkemmin leviävä tavanomaiseen Covid-19-virukseen nähden. Brittivariaation arvellaan tarttuvan jopa 70 prosenttia Covid-19:ää herkemmin.

– Tämä huolestuttaa etenkin, kun asiantuntijat eivät ole kaikki yhtä mieltä siitä, onko brittivariantti vakavampi ja vaikeammin hoidettavissa kuin Covid-19.

Kymsotessa otetaan Isosta-Britanniasta saapuvilta, jo kertaalleen lentokentällä testeissä käyneiltä matkustajilta kontrollinäyte kolmen vuorokauden kuluttua, vaikka henkilö olisi antanut aiemmin negatiivisen näytteen ja on oireeton. Tämä on myös THL:n linjaama toimintatapa. Herkemmin leviämäpää virusmuotoa on esiintynyt myös Ruotsissa.

Joulunpyhinä Kymsoten koronavirustesteissä kävi tavanomaista vähemmän oireilevia potilaita. Jouluviikolla Kymenlaaksossa otettiin 1 229 koronavirusnäytettä, edellisviikolla luku oli 1 816. Kun jouluviikon alussa annettiin vielä reilut 300 koronavirusnäytteen vastausta päivässä, on joulupyhinä annettu reilu 100 vastausta päivässä. Tämän vuoksi joulun tartuntamäärät eivät välttämättä ole vertailukelpoisia aiempien viikkojen lukuihin.

Kymenlaakson koronavirustilanteen kehittyminen selviää paremmin tämän viikon lopulla. Näytteenottomäärät todennäköisesti normalisoituvat arkena. Pietikäisen mukaan on mielenkiintoista nähdä, ovatko oireita saaneet pantanneet testiin lähtöään ja näkyykö se testauspisteissä välipäivinä kävijäpiikkinä. Hänen mukaansa perhejoulujen muualta tulleiden vieraiden vaikutus nähdään tämän viikon aikana.

– Sitähän tässä jännitämme, minkälaisia jälkivaikutuksia joulunvietolla perhepiireissä on ollut. Viimeistään loppuviikosta tai viikon sisällä sen pitäisi näkyä.

Maaliskuun alusta maanantaihin Kymsotessa on tutkittu yhteensä 36 779 näytettä. Viikon aikana näytteitä on tutkittu 1 229.

Muuten Kymsoten tilanne näyttää tartuntamäärien osalta Pietikäisen mukaan kohtalaisen hyvälle. Ilmi tulleet virustartunnat ovat hänen mukaansa olleet Suomeen tulleilla ulkosuomalaisilla, jotka ovat olleet sukulaisiaan tapaamassa. Yksi tartuntareitti on edelleen Pietarissa käyneiden kaksoiskansalaisten tuomat tartunnat. Joulun aikana Kymenlaaksossa todetuista 12 tartunnasta puolet on todettu henkilöillä, jotka ovat saapuneet Venäjältä tai ovat olleet tekemisissä Venäjältä saapuneen henkilön kanssa.

Kymenlaakson alueellinen koronakoordinaatioryhmä totesi viime keskiviikkona, että Kymenlaakso jatkaa leviämisvaiheessa. Samoin joulukuun alussa annetut leviämisvaiheen rajoitukset ja suositukset ovat voimassa 10. tammikuuta saakka.

Kymenlaaksossa todettiin joulun aikana yhteensä 12 uutta koronavirustartuntaa: jouluaattona 2, joulupäivänä 3, tapaninpäivänä 2, sunnuntaina 1 ja maanantaiaamuna 4 koronavirustartuntaa.

Lisätty Kymsoten luvut tartunnoista ja testausmääristä kello 12.27.

Lisätty Kymsoten selvittäneen tartuntaketjun kello 14.01.

Lisätty Marja-Liisa Mäntymaan kommentit kello 18.28.

Kommentoi

Palvelut

Ruokapaikka