Kouvolan kaupungin sähköiseen palautepalveluun jätetään 250 viestiä kuukaudessa — Eniten sanomista on tullut katujen ja kevyen liikenteen väylien kunnosta ja terveyspalveluista
Säästökuuriin liittyvä palaute käsittelee useimmiten kotihoidon kuntalisää tai lapsiin ja nuoriin kohdistuvia leikkauksia.
”Me nuoret olemme erittäin hämmentyneitä, pettyneitä ja ennen kaikkea erittäin surullisia siitä, ettei teitä näytä kiinnostavan meidän nuorten hyvinvointi ja koulutus. Emme ymmärrä miksi sanotaan, että me nuoret ollaan tulevaisuus ja silti meiltä meinataan repiä kaikki alas; koulut, nuorisotilat, lukiot, toiminnat.” Näin alkaa viimeisin kaupungin viranhaltijoille ja luottamushenkilöille suunnattu palaute, joka on julkaistu kaupungin palautesivulla 26. elokuuta. Palautteen ovat antaneet kaksi Elimäen lukion lakkautuspäätöksestä pettynyttä nuorta. Viestin käsittelyyn on kulunut kolme päivää ja siihen on vastannut kaupungin kasvatus- ja opetusjohtaja Veikko Niemi. ”Meillä Kouvolassa kaikki lukiot ovat hyviä ja antavat opiskelijoille valmiudet jatko-opintoihin korkeakouluihin. Ikävä vaan se, että kaupungin talous on ahdingossa, eikä meillä ole varaa ylläpitää kaikkia nykyisiä kouluja ja muita tiloja. Kaupungin taloudellinen tilanne heikkeni merkittävästi syksyn 2018 aikana, ja talouden tilanne heikkenee edelleen tämän vuoden aikana. Tiedät varmaan yhteiskuntaopista, että kuntalaki edellyttää kuntien pitävän taloutensa tasapainossa. Alijäämää on tulossa tältä vuodelta yli 20 milj. euroa, viime vuonna sitä tuli 26 milj. Tämän vuoksi kaupunginhallitus päätti 15.4.2019 asettaa talouden sopeuttamistavoitteeksi 20 milj. euroa, jonka vuoksi me olemme tehneet lukioverkkoselvityksen.” Koko viesti on luettavissa palautesivulla.
Tämä juttu on maksuton
Pääset lukemaan jutun kirjautumalla tai luomalla maksuttoman tunnuksen.