Kaksi junanvaunua törmäsi toisiinsa Kouvolan ratapihalla – Kyydissä ei ollut mitään vaarallista, eikä henkilövahinkoja sattunut

Arkistokuva. Katja Juurikko

Joonas Heinonen

Kouvolan ratapihalla sattui pieni onnettomuus sunnuntaina iltapäivällä. Vaununsiirtotöiden yhteydessä kaksi tavaravaunua oli törmännyt toisiinsa. Hälytys onnettomuudesta tuli noin kello 15.

Päivystävä palomestari Ari Särkkä kertoi, että vaunujen kyydissä ei ollut mitään vaaralliseksi luokiteltavaa ainetta, eikä henkilövahinkoja sattunut. Särkän mukaan törmäys tapahtui ratapihan laskumäessä.

Laskumäki on loiva alamäki, jossa on useita kymmeniä raiteita. Automatiikka kääntää vaihteita ja ohjaa yksittäiset vaunut tai vaunuryhmät sille raiteelle, johon kaikki muutkin samalle määräasemalle menevät vaunut vierivät.

Automatiikka huolehtii vaunujen oikean järjestyksen lisäksi niiden jarrutuksesta laskumäessä. Jokaisella raiteella on automaattisesti toimivia jarruja, jotka hidastavat vaunun kulkua vähitellen juuri oikealla voimalla. Raiteella odottaa vielä vastaanottaja, joka varmistaa, että vaunu tulee perille riittävän hiljaisella nopeudella.

VR:n raivauspalvelusta kerrottiin kello 17.45, että tilanne on hallinnassa eikä heillä ole ratapihalla enää mitään tehtävää. Väylävirasto tutkii törmäyksen syytä.

Palvelut

Ruokapaikka