THL: Kouvolassa kaksi uutta koronatartuntaa keskiviikkona, Kymsotella oli kolme

Neljä lisää on kuollut koronavirukseen Suomessa.

Kymenlaaksossa on edelleen voimassa vahva maskisuositus. Katja Juurikko

Johanna Tenovirta

Kymenlaaksossa varmistui keskiviikkona kolme uutta koronavirustartuntaa. Kymsoten alueella on todettu yhteensä 1 561 koronavirustartuntaa epidemian alusta lähtien. Kymenlaaksossa sairaalahoidossa on kolme koronaviruspotilasta.

Kouvolassa terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL raportoi kaksi uutta koronatartuntaa keskiviikkona. Kouvolassa tartuntojen yhteismäärä oli 722 epidemian alusta lähtien. Iitin tartuntaluku oli 32. Kouvolan lisäksi THL kertoi kahdesta tartunnasta Kotkassa ja kahdesta Virolahdella.

Kymenlaaksossa koronaviruksen ilmaantuvuus nousi jälleen. Luku oli keskiviikkona 55,7. Kahden edeltäneen viikon aikana luku oli 19,6. Luku kuvaa taudin ilmaantuvuutta kahden viikon ajalta 100 000 asukasta kohti.

Kymenlaaksossa oli kahden viime viikon aikana 91 tartuntaa kun lukumäärä oli kahden sitä edeltäneen viikon aikana 32.

Kouvolassa koronaviruksen ensimmäisen rokotuksen oli saanut keskiviikkoon mennessä 37 135 kouvolalaista. Toisen rokotteen saaneita oli 5 736. Yli 70- ja 80-vuotiaiden ikäryhmät on Kouvolassa rokotettu yli 90-prosentisesti. 55–59-vuotiaista ensimmäisen rokotteen oli keskiviikkoon mennessä saanut jo lähes 70 prosenttia. 50–54-vuotiaista on tällä hetkellä rokotettu yli puolet ensirokotteella. 45–49-vuotiaista kouvolalaisista ensirokotteen on saanut runsaat 25 prosenttia.

Kymsote kertoi jo aiemmin tällä viikolla, että koronavirus tarttuu tällä hetkellä erityisen herkästi, koska käytännössä kaikki uudet tartunnat ovat todennäköisesti niin sanottua brittivarianttia. Tuoreista tartunnoista suuri osa on nyt keski-ikäisten 40–60-vuotiaiden ikäryhmässä. Tartuntoja on etenkin Kouvolassa ja Kotkassa.

THL raportoi Suomessa 220 uutta tautitapausta. Kahden viime viikon aikana Suomessa on raportoitu 2 719 tartuntaa, mikä on 159 tartuntaa vähemmän kuin edellisten kahden viikon aikana. Keskiviikkona koko maan tartunnoista varmistui eniten Helsingissä, yhteensä 82. Koko maassa tartuntoja on ollut yhteensä 91 964.

THL kertoi myös neljästä Suomessa todetusta koronavirukseen liittyvästä kuolemantapauksesta keskiviikkona. Yhteensä Suomessa on todettu pandemian aikana 946 koronavirukseen liittyvää kuolemaa.

Kymsoten ja THL:n ilmoittamissa tapausmäärissä on eroja. THL:n tilastoissa näkyvät sellaiset henkilöt, jotka asuvat tai on muutoin hoidettu Kymsoten ulkopuolella, mutta ovat kirjoilla Kymenlaaksossa. Kymsote kohtelee heikosti positiivisia laboratoriovastauksia samoin kuin vahvoja, mutta THL:n tartuntatautirekisteriin nämä eivät päädy. Lisäksi THL:n ja Kymsoten tilastotiedot voivat päivittyä takautuvasti.

Lisätty rokotetiedot ja kuolemantapaukset kello 13.46.

Kommentoi

Palvelut

Ruokapaikka