OKM jakoi kulttuurilaitoksille koronatukia – Kouvolan teatterille tukea 64 000 euroa

Nyt jaetut avustukset on tarkoitettu korvaamaan kuluvan vuoden tulonmenetyksiä.

Tukea saivat kouvolalaisista kulttuuritoimijoista kuvan teatteri sekä Kymi Sinfonietta. Jussi Lopperi

Juho Silventoinen

Valtionosuusjärjestelmään kuuluville kulttuurilaitoksille on myönnetty lisäavustusta paikkaamaan koronan talousvaikutuksia, tiedottaa Opetus- ja kulttuuriministeriö.

Lisäavustus on myönnetty vuoden toisessa lisätalousarviossa. Rahaa jakaessa on otettu huomioon laitosten arvio tulonmenetyksistä vuoden 2021 osalta sekä alkuvuoden aikana laitoksissa syntyneet säästöt.

Kouvolassa tukea sai Kouvolan teatterin taustayhtiö. Tukea myönnettiin teatterille 64 000 euroa. Lisäksi avustusta sai Kymi Sinfoniettan taustayhtiö Kymenlaakson Orkesteri oy., jonka saama summa on 60 000 euroa.

Valtionosuutta saavat museot, orkesterit ja teatterit hakivat tukea kautta maan yhteensä 23 miljoonaa euroa. Laitokset saivat lisäavustusta yhteensä 15,5 miljoonaa euroa.

Tukea hakivat ja saivat lisäksi kansalliset taidelaitokset, kuten esimerkiksi Kansallisooppera ja -teatteri.

– Kulttuurin toimijoille myönnetyillä tukipaketeilla on pyritty siihen, että meidän suomalainen taiteen ja kulttuurin kenttä selviää tämän kriisin yli, kommentoi tiedotteessa tiede- ja kulttuuriministeri Antti Kurvinen (kesk.).

Kommentoi

Palvelut

Ruokapaikka