Raussilassa syttyi maastopalo – Pelastuslaitos epäilee syttymissyyksi tiistaina iskenyttä salamaa

Tapani Olkku

Pelastuslaitos kävi torstaina Elimäen Raussilassa sammuttamassa maastopaloa. Hälytys palosta tuli puoli kahden aikaan iltapäivällä.

Palo ei ehtinyt levitä paria aaria laajemmalle. Palokunta sammutti palon. Jälkisammutustyöt jatkuivat iltapäivän ajan.

Palon sytytti mahdollisesti tiistain ukkonen.

– Salama oli iskenyt metsäalueella olleeseen isoon koivuun. Siinä oli selkeät jäljet. Palo oli todennäköisesti salaman aiheuttama, palopäällikkö Tero Vanhamaa arveli.

Mahdollista on, että maasto alkoi salamaniskun jälkeen kytemään ja syttyi palamaan vasta viiveellä.

Pelastuslaitoksen hälytti maanomistaja, joka asuu muutaman sadan metrin päässä palopaikasta.

Kymenlaaksossa on voimassa metsäpalovaroitus. Viime päivien sadekuuroista huolimatta maa on edelleen kuivaa.

Kommentoi

Palvelut

Ruokapaikka