Haku Xamkin tammikuussa alkaviin koulutuksiin käynnistyy keskiviikkona – Kouvolassa voi hakea muun muassa uuteen yrittäjyyden koulutukseen

Syksyn yhteishaku korkeakouluihin alkaa keskiviikkona 1. syyskuuta.

Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulussa Xamkissa on tarjolla 28 hakukohdetta, joista 21 johtaa alempaan korkeakoulututkintoon (AMK) ja kahdeksan ylempään korkeakoulututkintoon (YAMK).

Xamkin tiedotteessa kerrotaan, että aloituspaikkoja Xamkin koulutuksiin on 855, joista 296 on Kouvolassa. Kouvolassa on avoinna paikkoja monissa eri koulutuksissa, joista uutena on yrittäjyyden YAMK-koulutus.

Uudessa koulutusohjelmassa vahvistetaan jo yrittäjinä toimivien tietoja ja taitoja, mutta koulutus sopii myös yrittäjiksi vasta aikoville. Koulutuksessa käydään läpi yrittämisen monia osa-alueita, esimerkiksi liiketoiminnan kehittämistä, johtamista, vastuullisuutta, kansainvälisyyttä ja digitaalisuutta.

Yhteishaku päättyy 15. syyskuuta kello 15. Koulutuksiin haetaan osoitteessa www.opintopolku.fi. Valintakokeet järjestetään marraskuun alussa.

Valintojen tulokset ilmoitetaan viimeistään 26. marraskuuta, ja opiskelu alkaa tammikuussa 2022.

Mainos: Kouvolan Sanomat

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut

Ruokapaikka