Paikalliset bändit viihdyttävät lauantaina Urheilupuistossa – Kouvola Rock City järjestetään toisen kerran

Kouvola Rock City valtaa Urheilupuiston Kenkäkukkulan ja täyttää sen musiikilla.

Kouvola Rock City -musiikkitapahtumassa esiintyy paikallisia yhtyeitä. Arkistokuva vuodelta 2019. Moises Garibay

Heli Soini

Kouvola Rock City -festivaali täyttää Urheilupuiston musiikilla lauantaina 11. syyskuuta. Tapahtumassa esiintyy yhteensä kahdeksan yhtyettä, jotka ovat pääosin kouvolalaisia tai Kouvolasta lähtöisin olevien muusikoiden bändejä.

Tapahtuman tuottaja Ilkka Ahti kuvailee Kouvolan olevan onnnekkaassa asemassa, sillä kaupungista löytyy hyviä bändejä on enemmän kuin yhteen tapahtumaan mahtuu mukaan.

– Voimme olla ylpeitä paikallisista muusikoista ja muista puurtajista, joilla ainoa ajava voima on yleensä puhtaasti rakkaus lajiin, Ahti kertoi heinäkuussa Kouvolan Sanomille.

Kouvola Rock Cityssä esiintyy tänä vuonna muun muassa Aston Kalmari, The Boogie Mooses ja Liina Harja.

Ensimmäisen kerran Kouvola Rock City järjestettiin vuonna 2019. Viime vuonna musiikkitapahtumaa ei voitu järjestää koronatilanteen takia.

Kouvola Rock City -festivaali on saanut Kouvolan kaupungilta 2 000 euron tuen pääesiintyjän palkkioon, tapahtuma-alueen vuokraan ja markkinointiin. Kouvola Rock City -yhdistys haki tapahtumalle 3 000 euron tukea.

Tapahtumaa tukevat myös Kymin Osakeyhtiön 100-vuotissäätiö, Walkia Group oy, Alueturva ja Kouvolan lakritsi oy.

Kouvola Rock City -festivaali järjestetään Urheilupuiston Kenkäkukkulalla 11. syyskuuta. Tapahtumaan on vapaa pääsy.

Kommentoi

Palvelut

Ruokapaikka