Kouvolassa perjantaina seitsemän uutta koronavirustartuntaa – Sairaalahoidossa koronaviruksen takia kuusi potilasta

Kymenlaaksossa on todettu 13 uutta tartuntaa perjantaina,.

Kaksi rokotetta ei välttämättä täysin suojaa vakavalta virustartunnalta. Aake Roininen

Krista Lihvonen-Hietakallio

Kouvolassa on todettu perjantaina seitsemän uutta koronavirustartuntaa, selviää Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n tilastosta. Tartuntoja on Kouvolassa yhteensä 1116 epidemian alusta saakka.

Iitissä ei ole todettu yhtään tartuntaa, siellä tartuntoja on epidemian alusta saakka yhteensä 48.

Kymenlaaksossa on todettu 13 uutta tartuntaa perjantaina, kertoo Kymenlaakson sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä Kymsote.

Sairaalahoidossa on kuusi koronaviruspotilasta. Kymsote kertoo, että aiemmissa epidemian vaiheessa sairaalahoitoa vaativat potilaat olivat pääasiassa vanhoja. Nyt sairaalahoitoon joutuvat ovat yleensä keski-ikäisiä ja sitä nuorempia henkilöitä, jotka eivät ole ottaneet koronarokotuksia.

Kymenlaaksossa koronaviruksen ilmaantuvuus on laskenut hieman. Kaksi viikkoa sitten tartuntoja todettiin 91,24 sataatuhatta asukasta kohden, nyt ilmaantuvuusluku on laskenut 80,2:een.

Kymsoten ja THL:n ilmoittamissa tapausmäärissä on eroja. Eroavuuksien pääasiallinen syy on, että THL:n tilastoissa näkyy sellaisia tapauksia, jotka asuvat tai on muutoin hoidettu Kymsoten ulkopuolella, mutta ovat kirjoilla Kymenlaaksossa. Lisäksi THL:n tilastot päivittyvät viiveellä.

Suomessa 501 tartuntaa

Suomessa on raportoitu 501 uutta koronavirustartuntaa, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.

Viimeisten kahden viikon aikana on raportoitu 6 601 tartuntaa, mikä on 1 854 tartuntaa vähemmän kuin edellisten kahden viikon aikana.

Kaikkiaan koronavirustartuntoja on raportoitu Suomessa lähes 136 000.

Kouvolan rokotekattavuus yli 60 prosenttia

Kouvolassa kaksi koronavirusrokotetta on saanut 60 prosenttia kaikista asukkaista. Yhden rokotteen on saanut 75,5 prosenttia.

Jos tarkastellaan vain yli 12-vuotiaiden osuutta kouvolalaista, niin kaksi rokotetta on saanut 66,6 prosenttia. Yhden rokotteen saaneita on yli 12-vuotiaissa 83,7 prosenttia.

Kymenlaaksossa yli 12-vuotiaista täyden rokotesarjan on saanut nyt 66,9 prosenttia asukkaista. Se on 60,3 prosenttia koko asukasmäärästä.

Juttua päivitetty kello 14:41. Täydennetty rokotetiedoilla.

Kommentoi

Palvelut

Ruokapaikka