Verkossa opiskeltava tietojenkäsittelyn tradenomikoulutus kiinnosti eniten Xamkiin hakeneita – Kouvolan Game Design jäi kakkoseksi

Xamkissa kannetaan huolta sairaanhoitajakoulutuksesta, jonka vetovoima laskenut erityisen paljon tänä syksynä.

Sairaanhoitajista on pulaa, alalla on rekrytointiongelmia ja julkinen keskustelu sairaanhoitajan työstä on negatiivista, Xamkin rehtori Heikki Saastamoinen harmittelee. Katja Juurikko

Tiina Knaappila

Syksyn yhteishaussa Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun Xamkin vetovoimaisin koulutus oli tietojenkäsittelyn tradenomikoulutus, joka toteutetaan verkossa. Sen vetovoimaluku eli ensisijaisten hakemusten määrä yhtä aloituspaikkaa kohden oli peräti 16,52.

Kakkossijalle jäi useana vuonna ykkösenä ollut Game Designin monimuotototeutus Kouvolassa. Kolmantena oli Kotkassa monimuotona toteutettava sosionomikoulutus.

– Opintojen joustavuus ja mahdollisuus opiskella työn ohella on monille tärkeää. Xamkin ensisijaisten hakijoiden määrä on kasvanut joka vuosi, rehtori Heikki Saastamoinen kertoo tiedotteessa.

Saastamoisen mukaan huolta kannetaan erityisesti sairaanhoitajakoulutuksen vetovoimasta, joka on laskenut jo vuosia ja erityisesti tänä syksynä.

Xamkiin 2343 ensisijaista hakijaa

Korkeakoulujen 15. syyskuuta päättyneessä yhteishaussa Xamkiin haki 2343 ensisijaista hakijaa. Määrä oli sama kuin viime syksyn yhteishaussa. Yhteensä hakemuksia jätettiin 5995.

Xamkin koulutusten vetovoima oli 2,74, ja luku pysyi samalla tasolla kuin viime syksynä.

Tarjolla oli 29 hakukohdetta, joista 21 oli ammattikorkeakoulu- ja 8 ylempiä AMK-koulutuksia. Aloituspaikkoja oli yhteensä 855, joista 673 AMK-koulutuksissa ja 182 YAMK-koulutuksissa. Verkkototeutuksissa aloituspaikkoja oli 80.

Todistusvalinnalla valittavien tulokset julkaistaan 22. lokakuuta mennessä ja loput valinnat 26. marraskuuta. Opiskelu alkaa tammikuussa 2022.

Verkkototeutukset

1. Tradenomi (AMK), tietojenkäsittely 16,52

2. Tradenomi (ylempi AMK), tiedonhallinta ja sähköinen arkistointi 4,20

Kotka

1. Sosionomi (AMK), monimuotototeutus 4,70

2. Ensihoitaja (AMK), päivätoteutus 2,97

Kouvola

1. Bachelor of Culture and Arts, Game Design, monimuotototeutus 10,54

2. Master of Business Administration, International Business Management 2,83

Mikkeli

1. Tradenomi (ylempi AMK), digimarkkinoinnin johtaminen 4,6

2. Sosionomi (AMK), monimuotototeutus 3,95

Savonlinna

1. Fysioterapeutti (AMK), päivätoteutus 2,77

2. Liikunnanohjaaja (AMK), päivätoteutus 1,97

Kommentoi

Palvelut

Ruokapaikka