Tykkimäen huippukesä siivitti KSO:n alkuvuoden tulosta

Kotimaanmatkailun ja kulutuksen kasvu näkyi KSO:n alkuvuoden tuloksessa.

Vilkas kotimaanmatkailu näkyi myös Kymen seudun osuuskaupan KSO:n liiketoiminnassa, yhtiö kertoo puolivuotiskatsauksessaan.

KSO:n matkailu- ja ravitsemiskaupan liikevaihto oli tammi–elokuussa 13,4 miljoonaa euroa, jossa kasvua edelliseen vuoteen verrattuna oli 7,9 prosenttia. Kotimaanmatkailun superkesä näkyi erityisesti Tykkimäen huvipuistossa, jonka kävijämäärä kasvoi 17 prosenttia koronapandemiaa edeltävään kesään 2019 verrattuna.

Tänä vuonna Tykkimäessä palattiin normaalikäytäntöön, jossa huvipuistoalueelle pääsi myös ilman pääsylippua. Kesällä 2020 voimassa olleiden koronarajoitusten takia kaikkien huvipuistovieraiden oli ostettava ranneke. Siksi vertailu on tehty toissakesään, KSO:n toimitusjohtaja Harri Miettinen sanoo.

Tykkimäen toimitusjohtaja Sakari Pasanen kertoi elokuussa Kouvolan Sanomille, että vilkkaimpaan aikaan heinäkuussa huvipuistossa kävi 3 000–4 000 asiakasta päivässä. Tarkkoja kävijämääriä Tykkimäestä ei kerrota.

Vuonna 2014 avatussa vesihuvipuisto Aquaparkissa tehtiin tänä kesänä kävijäennätys: kävijöitä kertyi parhaimmillaan noin tuhat päivässä.

Kuluttaminen kasvoi selvästi tänä vuonna

Kesän aikana näkyi myös selviä merkkejä kuluttajakäyttäytymisen palautumisesta koronapandemiaa edeltävään aikaan, KSO kertoo tiedotteessaan.

Päivittäis- ja käyttötavarakaupan liikevaihto oli tammi–elokuussa 218,0 miljoonaa euroa, mikä on 2,4 prosenttia enemmän kuin viime vuonna vastaavana ajanjaksona.

Liikennemyymälä- ja polttonestekaupan liikevaihto oli 58,3 miljoonaa euroa, mikä on 19,6 prosenttia enemmän kuin viime vuonna vastaavana ajanjaksona. Kasvun taustalla olivat liikkumisen lisääntyminen sekä polttonesteiden hinnan nousu.

Sale-myymälöiden uudistus seuraavaksi vuorossa

Koko konsernin tammi–elokuun liikevaihto oli 297,4 miljoonaa euroa, jossa laskua oli 1,4 prosenttia edellisvuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna. KSO:n mukaan taustalla on autokaupan toimialalla tehdyt yritysjärjestelyt yhdessä Osuuskauppa Hämeenmaan kanssa. Vertailukelpoisesti konsernin liikevaihto kasvoi 7,0 prosenttia.

Tammi–elokuun operatiivinen tulos oli 11,4 miljoonaa euroa, kun se edellisvuonna oli vastaavana aikana 7,8 miljoonaa euroa.

Konsernin investoinnit olivat tammi–elokuussa 15,1 miljoonaa euroa. Kesällä valmistui S-market Jokelan uudistus sekä alkoi S-market Karhulan uudistus.

Seuraavien vuosien aikana KSO:n Sale-myymälät päivittyvät uusimman konseptin mukaisiksi. Lisäksi ensi keväänä valmistuu Käyrälammelle rakennettava Tykkimäki Resort -virkistysalue. Investoinnin arvo on noin viisi miljoonaa euroa.

Korjaus kello 17.53. Tykkimäen huvipuistoon pääsi tänä kesänä myös ilman pääsylippua.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut

Ruokapaikka