Kouvolassa neljä uutta koronatartuntaa perjantaina, Kymsotella saman verran

Kouvolassa ja Anjalassa on voinut altistua koronavirukselle viime viikonloppuna.

Koronanäytteiden otto on viime viikkoina vähentynyt Kymenlaaksossa. Taru Hokkanen

Johanna Tenovirta

Kouvolassa varmistui perjantaina neljä uutta koronavirustartuntaa, ilmenee Terveyden ja hyvinvoinninlaitos THL:n koronakartasta. Epidemian alusta Kouvolassa on ollut 1 175 tartuntaa.

Kymenlaaksossa varmistui perjantaina neljä uutta koronavirustartuntaa, Kymsote kertoo. Kymenlaaksossa on todettu yhteensä 2 570 koronavirustartuntaa epidemian alusta.

Sairaalahoidossa Kymenlaaksossa on tällä hetkellä viisi koronaviruspotilasta.

Kouvolassa on voinut altistua viikko sitten viikonloppuna kahdessa eri paikassa. Paikalla on kyseiseen aikaan ollut koronavirustartunnan saanut henkilö, joka on voinut altistaa eli tartuttaa koronaviruksen muille samaan aikaan paikalla olleille henkilöille.

Viime viikon perjantaina 24. syyskuuta ravintola Kiroilevassa kokissa Anjalassa on voinut altistua lounasaikaan. Kouvolan keskustassa Happy Bar Jolenessa altistuminen on voinut tapahtua myöhään viime perjantaina kello 22–01.30.

Kymenlaakson ilmaantuvuusluku oli THL:n mukaan perjantaina 68. Kahden edeltäneen viikon luku oli 80. Ilmaantuvuusluku kuvaa taudin levinneisyyttä kahden viikon aikana 100 000 asukasta kohti. Koronavirustartuntoja THL varmisti Kymenlaaksossa kahden viikon aikana 111. Kahden sitä edeltäneen määrä oli 132.

Suomessa THL raportoi perjantaina 562 uutta koronavirustartuntaa. Kahden viime viikon aikana koko maassa on raportoitu 6 116 tartuntaa, mikä on 527 tartuntaa vähemmän kuin edellisten kahden viikon aikana.

Kaikkiaan koronavirustartuntoja on raportoitu Suomessa 142 114.

Kommentoi

Palvelut

Ruokapaikka