Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Tällainen oli Kymenlaakson tulokärki vuosi sitten – Tuomas Kukkonen tienasi ylivoimaisesti eniten

Näin Kymenlaakson suurituloisimmat tienasivat vuonna 2019. Tuoreet verotiedot julkaistaan keskiviikkona.

Vuosi sitten Kymenlaakson tulokuningas oli Kaslinkin entinen toimitusjohtaja Tuomas Kukkonen. Hän tienasi vuonna 2019 reilut 11 235 522 euroa. Kovien tulojen takana on viime vuoden kesäkuussa tehty yrityskauppa. Kukkosten yrittäjäsuku myi elintarvikeyhtiö Kaslinkin Fazerille.

Tuloillaan Kukkonen oli ylivoimaisesti Kymenlaakson kovatuloisin ja verottajan tiedotusvälineille toimittamalla koko maan listalla kymmenentenä.

Vuoden 2019 tuloverotietojen luovuttamista journalistiseen käyttöön vastusti Kymenlaaksossa 70 henkilöä. Heidän verotietojaan ei verottajan toimittamissa listoissa näy.

Kymenlaakson suurituloisimpien listalta puuttui siksi muun muassa Myllykoski-yhtiön perillinen Emelie Björnberg. Hänen tulonsa vuonna 2019 olivat 884 000 euroa. Tulot olivat pelkästään pääomatuloja. Hän oli eniten vuonna 2019 Kymenlaaksossa tienannut nainen.

Kymenlaakson top 10 -tulokärki 2019

Kukkonen Tuomas Sakari Tulot yhteensä: 11 235 522 € (ansiotulo: 53 482 €, pääomatulo: 11 182 039 €

Pynnönen Jari Timo Kalevi 1 698 013 € (223 313 €, 1 474 699 €)

Mansikka Raimo Pekka 1 680 725 € (224 108 €, 1 456 616 €)

Metsola Jyrki Antti 1 680 013 € (229 790 €, 1 450 222 €)

Saastamoinen Jukka Pertti 1 562 309 € (24 553 €, 1 537 755 €)

Mäkelä Mikko Juhana 1 472 785 € (19 797 €, 1 452 988 €)

Kauppila Risto Erkki Tapani 1 288 007 € (59 781 €, 1 228 226 €)

Ilomäki Kauko Edvard 1 174 852 € (55 254 €, 1 119 598 €)

Laakso Pasi Kalevi 992 167 € (20 190 €, 971 976 €)

Tamminen Heimo Paavo Sakari 871 261 € (44 745 €, 826 515 €)

Sallitko sijaintitiedon käytön?

Mediatalo Keskisuomalainen voi tarjota sijaintiisi perustuen kohdennettua mainontaa. Sijaintitiedot voidaan yhdistää palveluiden käytöstä kerättyihin tietoihin.