Koronarokotuksen voi saada KooKoon kotiottelussa lauantaina – Kannustimena myös kertalippuja uimahalliin ja museoihin

Rokotuksia annetaan ennen ottelua, erätauoilla ja ottelun jälkeen jäähallin sisätiloissa.

Lauantaina voi lähteä katsomaan lätkämatsia ja ottamaan samalla koronarokotuksen. Katja Juurikko

Tiina Knaappila

Kouvolan jäähallilla voi saada koronarokotuksen KooKoon kotiottelussa lauantaina.

Kymenlaakson sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä Kymsote kertoo tiedotteessa, että rokotuksia annetaan ennen ottelua, erätauoilla ja ottelun jälkeen kello 15.30–19.30. Rokotuspiste sijaitsee jäähallin sisätiloissa, jonne edellytetään pääsylippua.

Tapahtumalla halutaan helpottaa rokotukseen hakeutumista, jos rokotus on syystä tai toisesta jäänyt ottamatta. Ykkösrokotusten lisäksi tapahtumassa on mahdollista saada myös tehosteita eli kakkos- ja kolmosrokotuksia.

Tiedotteen mukaan KooKoo ja Kouvolan kaupunki haluavat yhteistyöllä Kymsoten kanssa kantaa yhteiskuntavastuuta ja edistää mahdollisimman korkean rokotuskattavuuden saamista Kymenlaaksoon, Kouvolaan ja katsomoihin.

Kouvolan kaupunki jakaa jäähallilla koronarokotuksen ottaville kertalippuja uimahalliin ja Poikilo-museoihin.

Mikäli rokotustapahtumasta saadaan hyviä kokemuksia ja ihmiset ottavat koronarokotuksia, voidaan vastaavia tapahtumia järjestää muuallakin Kymenlaaksossa.

Kymenlaakson rokotuskattavuus 12 vuotta täyttäneessä väestössä on 86,5 prosenttia ja 2. rokotusten osalta 81,8 prosenttia.

Koronarokotuskattavuus on korkeinta iäkkäimmissä ikäryhmissä: Kymenlaaksossa yli 55-vuotiailla on ykkösrokotuksen osalta yli 90 prosentin rokotuskattavuus.

Kouvolassa rokottamattomia on erityisesti 20–35 -vuotiaiden ikäryhmissä.

Kommentoi

Mainos: Kouvolan Sanomat

Monipuoliset digisisällöt koko kotiin

Palvelut

Ruokapaikka