Kouvolan Sanomien Instagramin joulukalenterissa seikkailee kepposteleva Elf

Kouvolan Sanomien toimitukseen hiippaili viime yön aikana tyyppi, jolta eivät kepposet lopu kesken. Paljastamme Kouvolan Sanomien Instagramissa julkaistavassa lehden joulukalenterissa joulukuun ensimmäisestä päivästä jouluaattoon saakka, mitä kaikkea tämä Elf-tonttu on yön aikana touhunnut.

Elf-tontun alkuperäisidea juontaa juurensa Yhdysvaltoihin ja vuoteen 2004, jolloin kotiäiti Carol Aebersoldin ja hänen aikuisten kaksostyttäriensä Chanda Bellin ja Christa Pittsin ideoista syntyi Elf on the shelf, runomuotoinen satukirja ja siihen liittyvä tonttunukke.

Kyse on jo joihinkin suomalaiskoteihinkin viime vuosien aikana rantautuneesta ideasta, jossa joulukalenterin virkaa toimittaa tonttuhahmon järjestämä yllätys, joka odottaa lasta jokaisena joulukuun aamuna aattoon saakka.

Traditio 1970-luvulta asti

Sadussa tonttu saapuu joulukuussa katsomaan, ovatko lapset kilttejä ja lentää tarinan mukaan öisin Korvatunturille raportoimaan joulupukille lasten edesottamuksista. Aamulla tonttu palaa aina eri paikkaan kotona luoden lapsille hauskan etsintätehtävän. Luojiensa perheessä tonttutraditio pohjaa 1970-luvulle saakka.

Nyt Elf siis seikkailee täällä Kouvolassa. Antoisia hetkiä joulukalenterimme parissa!

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Vaalimainoksesi mukana bussimatkoilla ja aamupalapöydissä

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut

Ruokapaikka