Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Juhlaan valkeaan -joulukonsertti palaa Kouvolan keskuskirkkoon ensi viikolla

Perinteinen konsertti järjestetään keskiviikkona 22. joulukuuta. Viime vuonna konsertti toteutettiin poikkeuksellisesti livestriiminä.

Kouvolasta lähtöisin oleva nelikko Jenni Taari (laulu), Noora Oinasmaa (piano), Aleksi Vasko (sello) ja Risto Aalto (kitara) esiintyy jo perinteisessä joulukonsertissaan Kouvolan keskuskirkossa keskiviikkona 22. joulukuuta klo 19.

Viime vuonna konsertti toteutettiin poikkeuksellisesti livestriiminä, mutta tänä vuonna nelikko palaa keskuskirkkoon.

Konsertissa kuullaan Taarin, Oinasmaan ja Vaskon vuonna 2019 julkaiseman Juhlaan valkeaan -joululevyn ohjelmistoa, mutta mukana on myös useampi uusi kappale.

Konsertin vapaaehtoinen 10 euron ohjelmamaksu lahjoitetaan yhteisvastuukeräyksen hyväksi.

Seurakunnan järjestämässä konsertissa on käytössä koronapassi.