Hätäjarrumekanismi käyttöön, rajoitukset kiristyvät: Katso tästä hallituksen tiedotustilaisuus uusista koronatoimista

Hallitus on neuvotellut eilen uusista koronatoimista.

Hallitus neuvotteli tiistaina koronatilanteesta ja linjasi uusia rajoituksia ja muita tarvittavia toimenpiteitä. Hallituksen tiedotustilaisuus pidetään keskiviikkona kello 9.

Tilaisuuteen osallistuvat sisäministeri Krista Mikkonen (vihr.), opetusministeri Li Andersson (vas.), tiede- ja kulttuuriministeri Antti Kurvinen (kesk.) ja perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru (sd.). Tilaisuuteen osallistuvat myös vastuuministeriöiden asiantuntijoita.

Hallitus päätti eilen neuvotteluissaan merkittävistä koronarajoituksista. Muun muassa koronapassin käyttöä rajoitetaan määräaikaisesti tiistaista lähtien. Rajoitus koskee leviämisalueiden kohtalaisen ja korkean riskin tilaisuuksia ja tiloja. Myös ravintoloiden aukioloa rajoitetaan.

Ministeri Kiuru: Tarvittavat rajoitustoimenpiteet käynnistävät käytännössä hätäjarrumekanismin. Periaatepäätös tehdään tänään valtioneuvoston istunnossa. Kaikki hätäjarrun kriteerit täyttyvät tällä hetkellä selvästi.

Eilen kerrotut ravintoloiden rajoitukset ovat voimassa 20. tammikuuta asti eli noin kolme viikkoa. Ravintoloilla on oikeus edellyttää koronapassin käyttöä myös koko aukioloajan koko Suomessa.

Kurvinen: Matalan riskin urheilu- ja kulttuuritoimintaa on yhä mahdollista järjestää. Näitä ovat esimerkiksi elokuvat, teatteriesitykset, konsertit ja urheiluottelut, joissa on numeroidut istumapaikat.

Mainos: Kouvolan Sanomat

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut

Ruokapaikka