Kymenlaaksossa 114 uutta koronavirustartuntaa, jälleen suurin päivittäistartuntojen määrä epidemian ajalta – Tartunnan saaneiden tavoittamiseen menee päiviä

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n tilastot ovat laahanneet jäljessä joulusta saakka. Ajantasaista kuntakohtaista tietoa ei ole saatavilla.

Kymenlaaksossa on todettu 114 uutta koronavirustartuntaa keskiviikkona. Kyseessä on jälleen suurin tartuntapiikki epidemian ajalta Kymenlaaksossa.

Tartuntojen määrä on ollut kasvussa joulukuun puolesta välistä saakka. Positiivisten näytteiden osuus on jo 15,5 prosenttia, kun se vielä tiistaina oli 10 prosenttia näytteistä.

Viikossa uusia tartuntoja on todettu Kymenlaaksossa 412. Joulukuun alussa viikottaisia tartuntoja oli alle 200.

Sairaalahoidossa on tällä hetkellä seitsemän koronaviruspotilasta. Alkuviikosta sairaalahoidossa oli neljä.

Sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä Kymsote kertoo, että sen tartunnanjäljitys on ruuhkautunut. Koronatartunnan saaneisiin ehditään ottamaan yhteyttä 2–3 päivän viiveellä. Tartunnanjäljitys pyrkii tavoittamaan erityisesti sosiaali- ja terveydenhuollon työntekijät ja iäkkäät, kuten hoivapalveluiden asukkaat.

Kymsote pyrkii lisäämään tartunnanjäljittäjien määrää.

Ajantasaista kuntakohtaista tietoa tartunnoista ei ole saatavilla. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n tilastot ovat laahanneet jäljessä joulusta saakka.

THL:n mukaan Kymenlaaksossa olisi ollut yhteensä 4 038 tartuntaa, kun Kymsote on tilastoinut niitä jo 4 366.

Keskiviikkona Kouvolaan tilastoitui vain kuusi uutta tartuntaa kokonaismäärän ollessa nyt THL:n mukaan 2 030. Iitissä tartuntojen kokonaismäärä on nyt sen mukaan 115.

Infektioylilääkäri Risto Pietikäinen kert o i tiistaina, että Kouvolassa on todettu alkuviikon aikana ainakin 26 uutta tartuntaa.

Mainos: K-Rauta Kotka ja Kouvola sekä Inkeroinen

Mainos: Kouvolan Sanomat

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut

Ruokapaikka