Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Jaakonpuiston ja Sippolan päiväkodit saivat tunnustusta kansainvälisessä ympäristöohjelmassa – Vihreässä lipussa on mukana 10 päiväkotia ja 2 koulua Kouvolasta

"Oppilaat pitivät kirpputoria ja keräsivät roskia tienvarsilta. Myös kierrätyspelit ja sähkömoottorin tekeminen saivat suuren suosion."

Jaakonpuiston ja Sippolan päiväkodit Kouvolasta ovat saaneet tunnustuksen Vihreä lippu-ympäristöohjelmassa. Kouvolan kaupunki kertoo tiedotteessa, että ympäristökasvatusjärjestö Fee Suomi on nostanut päiväkodit "kestävälle tasolle".

Lisäksi Kymenlaakson steinerkoulu sai ensimmäisen Vihreän lippunsa.

Vihreä lippu on kansainvälinen kasvatusalan ympäristöohjelma ja sertifikaatti, jossa lapset ja nuoret muuttavat toimintayksikkönsä arkea kestävämmäksi teema kerrallaan opettajien ja kasvattajien kanssa.

Vihreän lipun kestävän tason tunnustus on osoitus usean vuoden suunnitelmallisesta työstä.

Steinerkoulusta kerrotaan, että Vihreän lipun projekti sujahti luonnollisella tavalla koulun arkeen.

– Siivoamme omat jälkemme luokissa, otamme vastaan kierrätysmateriaaleja ja käytämme luonnonmukaisia materiaaleja oppimistyössä. Oppilaat pitivät kirpputoria ja keräsivät roskia tienvarsilta. Myös kierrätyspelit ja sähkömoottorin tekeminen saivat suuren suosion, koulu kertoo tiedotteessa.

Vihreä lippu on osa kansainvälistä Eco-Schools-ohjelmaa, joka toimii 68 maassa. Suomessa Vihreässä lipussa on mukana 95 000 lasta ja nuorta sekä 11 000 opettajaa ja kasvattajaa.

Kouvolasta on mukana kymmenen päiväkotia ja kaksi koulua.

Sallitko sijaintitiedon käytön?

Mediatalo Keskisuomalainen voi tarjota sijaintiisi perustuen kohdennettua mainontaa. Sijaintitiedot voidaan yhdistää palveluiden käytöstä kerättyihin tietoihin.