Koronakoordinaatioryhmä esittää laajaa sulkutilaa Kymenlaaksoon – Kiinni menisivät kuntosalit ja muut harrastustilat

Myös sisäleikkipaikat ja kauppakeskusten oleskelutilat aiotaan sulkea.

Kymenlaakson koronakoordinaatioryhmä esittää aluehallintovirastolle monien julkisten tilojen sulkemista.

Ryhmä esittää, että avi sulkisi kaikki sellaiset tilat, jotka voidaan tartuntatautilain pykälän 58g mukaan sulkea.

Kymsoten tiedotteen mukaan sulku koskisi esimerkiksi sisätiloja, joita käytetään joukkueurheiluun, ryhmäliikuntaan, kontaktilajien harrastamiseen ja muuhun vastaavaan liikuntaan. Myös kuntosalit, yleiset saunat ja uimahallit menisivät kiinni.

Koronakoordinaatioryhmä esittää sisäleikkipuistojen ja sisäleikkipaikkojen sulkemista.

Lisäksi se ehdottaa kauppakeskusten yleisten oleskelutilojen poistamista käytöstä. Vähittäiskauppojen liiketilat ja kulku niihin olisivat kuitenkin edelleen käytössä.

Lasten harrastuksissa pitäisi välttää lähikontakteja

Liikuntatilojen sulkeminen koskisi vain aikuisten harrastamista. Lasten harrastustoiminnan halutaan edelleen jatkuvan.

Koronakoordinaatioryhmä suosittelee, että lasten ja nuorten harrastuksissa pyritään tekemään harjoituksia, joissa turvavälit toteutuvat. Lisäksi se suosittelee, että yhdessä harrastusryhmässä on enintään kymmenen henkilöä ja että harrastusryhmät eivät kohtaa toisiaan.

Ryhmä toivoo, että harrastukset järjestetään ulkotiloissa.

Kymsote odottaa ohjetta karanteenikäytännöistä

Kymsote odottaa sosiaali- ja terveysministeriön sekä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n ohjeita karanteenikäytännöistä. Tällä hetkellä karanteenin pituus on 7 – 10 päivää.

– Rokotetuilla karanteenin pituus on yleensä seitsemän vuorokautta ja rokottamattomalla yleensä kymmenen vuorokautta, tiedotteessa kerrotaan.

Myös eristyksen pituus riippuu siitä, onko sairastunut rokotettu vai ei. Oireettomien rokotettujen eristys on yleensä seitsemän vuorokautta ja oireettomien rokottamattomien eristys yleensä kymmenen vuorokautta.

Jos koronavirukseen sairastuneella on oireita, hänen tulee välttää lähikontakteja oireiden ajan sekä kaksi päivää oireiden loppumisen jälkeen. Kymsoten mukaan eristyksessä tulee olla vähintään seitsemän vuorokautta.

Juttua muokattu 12.1. klo 15.30: Lisätty tieto siitä, että liikuntatilojen sulkeminen koskisi vain aikuisia.

Mainos: Kouvolan Sanomat

Mainos: K-Rauta Kotka ja Kouvola sekä Inkeroinen

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut

Ruokapaikka