Kaksi autoa kolaroi valtatie 15:llä maanantaiaamuna. Onnettomuuspaikka on noin kilometrin päässä Marinkylän risteyksestä Kouvolaan päin.
Onnettomuuden kulusta tai mahdollisista henkilövahingoista ei pelastuslaitokselta vielä ollut saatavissa tietoa.
– Kaksi henkilöä on altistunut onnettomuudelle, palomestari Petteri Markkanen kertoo.
Paikalla oli kolme pelastusyksikköä ja kolme ensihoidon yksikköä.
Ajokeli on ollut liukas aamulla pyryttäneen lumen takia etenkin Inkeroisista etelään.