Poliisi epäilee Iitin Kymentaan joulukuista rakennuspaloa tuhopoltoksi – Palopaikan lähistöltä kiinni otettua miestä poliisi epäilee sytyttäjäksi

Joulukuisen palon jäljiltä asuinrakennus ja kaksi ulkorakennusta paloivat korjauskelvottomiksi.

Hämeen poliisi tutkii Iitin Kymentakana viime joulukuussa kolmen rakennuksen tuhoutumiseen johtanutta paloa törkeänä vahingontekona. Poliisilla on myös vahva epäily siitä, että palo oli tahallaan sytytetty.

Kymentaantien varrella sijaitsevat rakennukset roihahtivat tuleen joulukuun 9. päivänä aamupäivällä. Palossa tuhoutui asuinrakennuksen lisäksi kaksi ulkorakennusta. Pihasauna ja vanha navetta paloivat, mutta liiteri pelastui.

Poliisi otti tuoreeltaan kiinni palopaikan lähistöltä täysi-ikäisen miehen. Häntä poliisi epäilee palon sytyttäjäksi. Palon sytyttämisen motiivia ei poliisi vielä tiedä.

– Paikkatutkinnan ja teknisen tutkinnan perusteella näyttää siltä, että palo on tahallaan sytytetty. Lisäksi meillä on syytä epäillä palopaikan läheltä löytynyttä miestä sytyttäjäksi. Emme ole vielä kuulleet häntä, mutta olen luottavainen, että meillä on oikea epäilty, tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Markku Vornanen Hämeen poliisista sanoo.

Poliisin tutkinta on Vornasen mukaan hyvässä vaiheessa. Kuulustelujen jälkeen asia etenee hänen mukaansa syyteharkintaan. Aikaa siihen voi kulua vielä joitakin kuukausia.

Palosta aiheutui Vornasen mukaan huomattavia omaisuusvahinkoja, koska rakennukset paloivat korjauskelvottomiksi. Pelastuslaitoksen yksiköiden saavuttua vanhan maatalon pihapiiriin kaikki rakennukset olivat täyden palon vaiheessa. Rakennuksissa ei ollut tapahtumahetkellä ihmisiä. Pelastuslaitos sai aamupäivällä syttyneen palon raivaus- ja sammutustyöt tehtyä alkuillasta.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut

Ruokapaikka