Sotilashelikopteri havaitsi turvesuolla palon Kiikunsuolla Utissa myöhään maanantai-iltana. Pelastuslaitos sai hälytyksen puoli yhdentoista aikaan illalla. Paikalle menneet pelastajat etsivät palopaikan pimeässä.
Palo kyti isossa turveaumassa lumen alla. Leviämisvaaraa ei ollut.
– Suon omistaja sammuttaa kytöpalon päivän valjettua kaivinkoneen avulla, Kymenlaakson pelastuslaitoksen päivystävä palomestari Asko Rouhiainen kertoo.
Turveaumassa palo pääsee kehittymään itsestään myös talvella. Aumojen itsekuumenemisen aiheuttavat fysikaaliset, mikrobiologiset ja kemialliset tekijät, kun aumassa lämpöä kehittyy koko ajan enemmän kuin sitä poistuu. Tuloksena on niin sanottua puolikoksia, joka happea saadessaan voi lopulta sytyttää auman tuleen. Riski syttymiseen kasvaa, kun auman lämpötila nousee yli 80 asteen.
Rouhiaisen mukaan paksu lumikerros suojaa aumaa, jolloin lämpö pääsee nousemaan. Kun auma avataan kaivinkoneella ja siihen sekoitetaan lunta, kytöpalo sammuu, hän sanoo.