Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Papu Design avaa myymälän Vaalimaalle Zsariin – Lasten ja naisten vaatteita myyvälle yritykselle kivijalkakauppa on ensimmäinen Helsingin ulkopuolella

Papun toimitusjohtaja Anu Vauhkonen uskoo, että yrityksen tuotteet kiinnostavat kansainvälisiä asiakkaita, kunhan rajat jälleen aukeavat.

Kotimaisia lasten ja naistenvaatteita valmistava Papu Design avaa tämän viikon perjantaina Zsar Outlet Villagessa uuden myymälän.

Liike on Helsingin ulkopuolella ensimmäinen kivijalkakauppa.

– Papu on aina pyrkinyt erottautumaan muista uniikilla mallistollaan ja vastuullisuudellaan, ja Zsar puolestaan poikkeaa ostoskohteena kaikista muista, Papun toimitusjohtaja Anu Vauhkonen kertoo.

Vastuulllisesti valmistettuja tuotteita

Vuonna 2012 perustettu Papu tekee vastuullisesti valmistettavia tuotteita. Vaatteet ja asusteet suunnitellaan Suomessa ja valmistetaan EU:n alueella. Suurin osa mallistosta on valmistettu luomupuuvillasta, merinovillasta, pellavasta ja kierrätyskuiduista. Mallistossa on esimerkiksi mekkoja, housuja, neuleita, huppareita, leggingsejä ja asusteita.

Vauhkonen uskoo, että Papun tuotteet kiinnostavat myös venäläisiä ja muita kansainvälisiä asiakkaita, kunhan rajat jälleen aukeavat ja elämä palaa koronapandemian jälkeen normaaliksi.

Sallitko sijaintitiedon käytön?

Mediatalo Keskisuomalainen voi tarjota sijaintiisi perustuen kohdennettua mainontaa. Sijaintitiedot voidaan yhdistää palveluiden käytöstä kerättyihin tietoihin.