Saappaat jalassa | Niko Ritvasen matkalaukussa painavinta ovat vieheet – Salttikalastus tropiikissa vaatii fysiikkaa, kun väsytys voi kestää tunteja

Intian valtamerellä salttikalastaja luottaa lintuihin eikä kaikuluotaimiin.

Urheilukalastaja Niko Ritvanen kyllästyi aikanaan pelkkien suomikalojen narraamiseen. Jo vuosikausia salttikalastusta harrastanut Ritvanen kertoo Saappaat jalassa -podcastissä, millaista on kalastaa eksoottisia kalalajeja trooppisilla vesillä.

– Jos puhutaan isoista tonnikaloista, niin niitä voidaan joutua väsyttämään jopa kolme tuntia, Ritvanen kertoo.

Hän vakuuttaa, että salttikalastus on urheilua. Jo puolen tunnin väsytys vie miehestä mehut. Pitkissä väsytyksissä vaihdetaankin usein miestä vavan varteen.

Ritvanen on mieltynyt erityisesti pintakalastukseen, jossa kaloja houkutellaan pinnassa pärskyvällä popperilla. Veneestä heitettäessä käytetään noin 8-jalkaisia vapoja ja raskaita haspelikeloja.

Voit kuunnella jakson myös Spotify-palvelussa.

Ritvanen on uittanut uistimiaan eri puolilla maapalloa, mutta parhaiten hän sanoo viihtyvänsä Intian valtamerellä.

– Siellä hintataso ei ole niin raju tippikulttuureineen kuin Amerikan puolella, jossa kustannukset nousevat ihan eri sfääreihin.

Salttikalastus tapahtuu usein ulapoilla, joissa valtameren pohja voi olla kilometrejä veneen pohjaa alempana. Tällaisissa oloissa kaloja ei etsitä kaikuluotaimien avulla. Kaloja haetaan lintuparvien ja meren pinnalla ryntäilevien kalojen avulla.

– Etsitään valtavia tuhannen yksilön delfiiniparvia ja ajetaan niiden perässä. Toivotaan, että tonnikalat ovat liittyneet syömäkarkeloihin. Sitten alkavat vavat viuhtoa.

Vaikka pinnasta tavoitettu kalaparvi on syöntipuuhissa, sille ei aina urheilukalastajien viehe kelpaa. Syöttikalastusta Ritvanen ei kuitenkaan suosi, vaikka niin kalaa voisi helpommin saadakin.

Ritvasen mukaan salttikalastukseen tropiikissa kannattaa varata reilusti aikaa. Säälle ei voi mitään. Kalastuslomalle voi kertyä myös rokulipäiviä, jos keli merellä on vaikea. Silloin peukaloita pyöritellään hotellissa.

Ritvasen mukaan Suomenlahdella 6 metriä sekunnissa on vielä siedettävä keli heittokalastukselle veneestä. Etelän valtamerillä tilanne on toinen.

– Aavalla merellä kuusi metriä tuulta tarkoittaa sitä, että heittokalastus tehdään melkein mahdottomaksi.

Ritvasen mukaan salttikalastus veneestä on myös fyysinen koettelemus. Hän suositteleekin trooppiselle kalastusreissulle lähteviä pitämään kunnostaan huolta. Hiostavissa oloissa on mukavampi kalastaa, kun kunto on kohdillaan.

Ennen lähtöä kannattaa tarkastaa myös lentoehdot. Koronapandemian seurauksena useat lentoyhtiöt ovat tarkistaneet matkatavaraehtojaan. Vaikka tropiikkiin ei tarvita arktisia vaatekertoja, mukana vietävät kalastusvälineet painavat. Ritvasen matkavarustukseen kuuluu tavallisesti kymmenisen kiloa pelkästään vieheitä.

Vapoja ja kelojakin on syytä varata useampi matkaan.

Podcastissä Ritvanen ottaa kantaa myös kalastajia puhuttavaan banaaneja veneessä -kysymykseen.

Seuraava Saappaat jalassa -podcast ilmestyy kahden viikon päästä 3. maaliskuuta, jolloin Luonnonvarakeskuksen tutkimusprofessori Jaakko Erkinaro puhuu vaelluskaloista. Saappaat jalassa -podcastiä voi kuunnella muun muassa Soundcloud- tai Spotify-palveluissa.

Kaikki jo ilmestyneet jaksot ovat vapaasti kuunneltavissa. Löydät ne osoitteesta https://www.kouvolansanomat.fi/aihe/Saappaat_jalassa.

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Vaalimainoksesi mukana bussimatkoilla ja aamupalapöydissä

Etusivulla nyt