Kymenlaakson koronarajoitukset kumotaan perjantaista alkaen – Avin päätös koskee yleisötilaisuuksia ja yleisötiloja

Etelä-Suomen aluehallintovirasto avi kumoaa Kymenlaaksossa voimassa olevat rajoituspäätökset perjantaista alkaen. Rajoitukset ovat koskeneet yleisötilaisuuksien järjestämistä ja erilaisten asiakas- ja yleisötilojen terveysturvallista käyttöä.

Avin päätös perustuu alueellisen koronakoordinaatioryhmän lausuntoon. Sen mukaan nyt voimassa olevilla yleisötilaisuuksien ja asiakas- ja yleisötilojen käytön rajoituksilla ei enää hillitä epidemiaa.

Avi kumoaa päätökset, koska rajoituksia ei enää arvioida alueella välttämättömiksi.

Avi muistuttaa, että epidemia ei ole vielä Kymenlaaksossa ohi.

– Nyt kun viranomaisten rajoituksia kevennetään ja puretaan, korostuu toimijoiden ja jokaisen kansalaisen vastuu suositusten ja ohjeiden noudattamisessa. Olisi erittäin ikävää, jos tasaantuva epidemiatilanne ottaisi takapakkia ja joutuisimme määräämään uusia rajoituksia. Meillä kaikilla on mahdollisuus tehdä osuutemme sen eteen, että epidemiatilanne jatkaa tasaantumistaan: käytetään maskeja, noudatetaan hygieniasuosituksia ja otetaan rokotukset, avin ylijohtaja Merja Ekqvist sanoo tiedotteessa.

Suomessa on edelleen kesäkuun loppuun asti voimassa tartuntatautilain mukaiset yleiset hygieniavaatimukset, joilla tehostetaan erilaisten asiakas- ja yleisötilojen terveysturvallisuutta. Ne velvoittavat tiloista vastaavia toimijoita muun muassa ohjeistamaan asiakkaita hyvistä hygieniakäytännöistä ja järjestämään asiakkaiden oleskelu mahdollisimman väljästi.

Suomessa on tällä hetkellä lisäksi voimassa ravintolatoiminnan rajoituksia, joista päättää valtioneuvosto.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut

Ruokapaikka