Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Toisen asteen yhteishaku alkaa tiistaina – Kouvolassa peruskoulunsa päättää keväällä yli 800 nuorta

Tänä keväänä otetaan käyttöön uudet valintaperusteet ammatilliseen koulutukseen ja lukiokoulutukseen.

Opiskelijoiden toisen asteen yhteishaku alkaa tiistaina 22. helmikuuta. Kouvolassa on tällä hetkellä 845 yhdeksäsluokkalaista, joista suurin osa saa keväällä perusopetuksensa päätökseen, kaupunki kertoo tiedotteessaan.

Kevään 2022 yhteishaussa opiskelupaikkaa haetaan yhdellä lomakkeella. Oppilas voi esittää 1–7 hakutoivetta mieluisuusjärjestyksessä. Hakija valitaan ensimmäisenä olevaan hakutoiveeseen, johon hänen menestyksensä riittää.

Tänä keväänä otetaan käyttöön myös uudet valintaperusteet ammatilliseen koulutukseen ja lukiokoulutukseen. Ammatilliseen koulutukseen hakeva ei saa enää pisteitä työkokemuksesta, eivätkä lukion suorittaneet voi enää hakea ammatilliseen koulutukseen yhteishaun kautta, vaan he hakevat jatkuvan haun kautta ammatillisiin opintoihin.

Oppivelvollisuus jatkuu täysi-ikäisyyteen asti

Oppivelvollisuus laajeni viime vuonna. Nyt peruskoulunsa päättävien oppivelvollisuus jatkuu 18-vuotiaaksi asti.

Heidän on hakeuduttava toisen asteen koulutukseen, nivelvaiheen koulutukseen tai muuhun oppivelvollisuuden piiriin kuuluvaan koulutukseen ennen perusopetuksen viimeisen vuosiluokan päättymistä. Oppivelvollinen voi hakeutua koulutukseen yhteishaussa tai ilman opiskelupaikkaa jäädessään jatkuvien hakujen kautta.

Oppivelvollisuusuudistuksen yhteydessä koulutusten kokonaisuutta selkiytettiin. Perusopetuksen lisäopetus eli kymppiluokka, ammatilliseen koulutukseen valmentava VALMA-koulutus sekä lukiokoulutukseen valmistava LUVA-koulutus yhdistettiin tutkintoon valmentavaksi TUVA-koulutukseksi, jonka järjestäminen alkaa 1.8.2022.

Hakuaika kestää kuukauden

Uudistuksen myötä toisen asteen opiskelu muuttui maksuttomaksi. Opiskelijoille muun muassa opinnoissa välttämättömät kirjat ja muut tarvikkeet ovat maksuttomia. Kouvola tarjoaa toisen asteen opiskelijoille myös maksuttoman joukkoliikenteen.

Yhteishaku toisen asteen opintoihin on käynnissä 22.2.–22.3.2022 osoitteessa www.opintopolku.fi.

Lukion opiskelijat valitaan lukuaineiden keskiarvon perusteella. Mahdolliset ammatillisten koulutusten pääsykokeet järjestetään huhti–toukokuussa. Hakutulokset julkaistaan aikaisintaan 16. kesäkuuta.